torstai, 16. helmikuuta 2012

Viikko 7



















Moi vain!

Siinä kuvia tältä viikolta. Tää viikko on ollut melko täynnä tapahtumaa, eikä oo päässyt vielä kertaakaan rentoutumaan ja levittäytymään sohvan muotoiseksi. Ollaan - varsinkin minä - käyty paljon ulkona syömässä, joten nyt voikin sitten taas vähäks aikaa pitää siitä taukoa ja keskittyä vaan omassa keittiössä kokkailuun.

Eilen oltiin siellä Kulman pojat -leffan ensi-illassa ja käytiin pyörähtämässä vielä jatkoillakin. Olin jo melko aikasin nukkumassa, mutta silti väskyttää ihan kamalasti.
Leffasta sen verran, että suosittelen katsomaan kun teattereihin tulee! Pitkästä aikaa oikeesti hauska, mielenkiintoinen, laadukas ja hyvä suomalainen leffa. Ja se kesäinen Suomi - ah.

Siirsin tän illan ripsihuollon huomisaamuks, jotta pääsisin kotiin vetämään rehelliset ja ronskit päikkärit jonka jälkeen vois vaan herkutella ja oleskella, mutta jotenkin kummasti sinne illalle on tainnut taas päästä ilmestymään aktiviteettia.

Niin ja huomenna ois kampaajakin, pitkästä aikaa! Ihan hyvä, sillä toi punertava pigmentti joka tuolta jostain hemmetin syystä puskee on mun mielestä ällö. Elinan punertavan oranssit hiukset on kivat ja sopii Elinalle ihan loistavasti, mutta jos mietin itelläni punasta lämmintä pigmenttia niin tulee oksu.
Haluisin kovasti kasvattaa otsiksen pois vaikka se mulle sopiikin ja vaikka siitä itsekin tykkään, mutta Kimi on niin rakastunut mun otsikseen, että oli ihan masentunut kun tällaista kasvatusratkaisua ehdotin. Täytyy nyt kattoa mihin ratkasuun päädyn huomenna :)

Palataan vähän myöhemmin eilisen asukuvilla, nyt moikku!


keskiviikko, 15. helmikuuta 2012

Oodi ruoalle vol 395647














Siinä satunnaisia ruokakuvia, joita on tullut napsittua silloin tällöin. Mua vieläkin nakrattaa toi vikan kuvan "pikkukämmi". Kuvassahan näkyy mun bravuurini "oho, unohdin kerman" -risotto...
Mun pikaruokaherkkuni on edelleenkin nuudelit. Teen herkullisen liemen, jossa keitän äkkiä nuudelit ja lisään joskus jonkun lisukkeen. Ah, niin ravinneköyhää, mutta ah niin hyvää kamalassa nälässä ja kiireessä.

Oon tänään naureskellut myös Kimille, joka tarjos mulle yksinäiset hepulit bussissa muistellessani hänen aamuista tahatonta hassuttelua. Kimi kurkotteli kiireessä sängyn alle ettien kännykänsuojustaan, osui Ladaan, säikähti ja kiljaisi "hui" kuulostaen Putous-sarjan Hieno-mummolta. Nauroin jo tilanteen aikana pissit housussa, mutta maximoin ilon hihittelemällä vielä bussisakin itekseni.

Tänään tiedossa sitten se Kulman pojat -elokuvan kutsuvierasensi-ilta ja sen jatkot, jossa esiintyy mm. Kemmuru. Elina ja Jussi ei pääsekkään paikalle, joten mukaan tulee Tuukka ja Tuukan avec.

Torstai on vielä onneks ilmeisesti aktiviteettia vailla, mutta perjantaina ois taas Clap Dancet Kuudennella linjalla. Täytyyhän sitä lähteä vähän zoraamaan ja viettämään laatuaikaa laatutyyppien kanssa!

Nyt töiden kimppuun, jotta saa kaiken tehtyä niin, että pääsee kotiin leikittämään ja ulkoiluttamaan Ladaa ennen illan elokuvarientoa. Onneks on joustavat työajat, niin tällaisetkin onnistuu :)

Niin ja vähän surullisempia juttuja :( Muistatte varmaan äiskän kolarin ja meidän perheen helpotuksen, kun pahemmalta vältyttiin.
No, edelleenhän ollaan onnellisia, kun äiskä vielä täällä on ja yhtenä kappaleena kaiken lisäksi, mutta kiitos Peijaksen ammattitaidon ei niin hyvässä kunnossa kun voisi olla.
Lääkärit ovat kovasti väittäneet vastaan kun äiti on parantumattomia, turvonneita ja toimimattomia jalkojaan valitellut ja kysellyt mm. repeämien mahdollisuutta. Nyt vihdoinkin toissa päivänä suostuivat sitten ultraamaan ne jalat, selittäen että "äitin oman mielenrauhan takia näin tehdään". Ja tadaa, sieltähän löytyi useita repeämiä, jopa 6 cm pitkiä. Olisi pitänyt leikata heti onnettomuuden jälkeen, nyt tuskin enää mahdollista.
Mä niin kiehun tällasista. Perkele, että osaa olla ammattitaidottomia paskoja, kun ei ison kolarionnettomuuden jälkeen tutki ihmisiä kunnolla, vaikka viikko tolkulla joku palaa valittamaan jalkojaan, että voiko olla normaalia kun vieläkin turpoo, vieläkään ei voi istua, kävellä tai olla normaalisti.
Vähän lohduttaa se, että äitiltäni kun olen tämän temperamenttini perinyt, niin tiedän siellä nyt "lääkärien" saavan kyllä kuulla kunniansa.