Jokainen saa pitää sellaista blogia kuin haluaa, enkä koe että mun mielipiteillä jostain blogista ois mitään merkitystä kellekkään. Nää mun kärjistetyt mielipiteeni julkaisen siksi, että nää koskee kokonaista ilmiötä jonka minä ja ilmeisesti muutkin ovat huomanneet useassa blogissa. Nämä eivät siis kohdistu yhteen tai kahteen blogiin.
Ohjeet maailman parhaimman muotiblogin pitämiseen:
- Muista mainita kuinka pitkään olet blogia pitänyt. 2 vuotta! Vau. Oot tosi spessu, eikä haittaa mitään vaikka ne vasta 2kk blogia pitäneet vilistää suosiolla ohitsesi. Ja sitten myös päinvastoin, muista myös mainita usein, että olet pitänyt blogiasi vasta 2kk ja silti herranjumala mikä suosion määrä, mistä näitä lukijoita tulee, herranjumala yhen yön aikana 200 lukijaa lisää nimimerkillä asun blogilistalla.
- Sponssien/yhteistyösopimusten hehkuttaminen. Muista hehkuttaa asiasta moneen otteeseen, onhan se nykyään niin spessua. Ihmeellistä, että bloggaajille tungetaan tavaraa ilmaisen mainonnan toivossa!
- Jos sitten saat tietää että muut bloggaajat ovat saaneet näitä lahjoja myös (ehkä jopa aikaisemmin kuin sinä ja ehkä jopa enemmän kuin sinä, kaikki vaan eivät syystä tai toisesta hehkuta asiaa) niin teethän katkeran huomautuksen asiasta surkuhymiöillä, mutta kuittaa heti perään että "ei siis haittaa että muutkin näitä saavat :)"
- "tää nyt vaan on tällänen kiireinen asu" "tää on äkkiä vaan huitastu päälle, kauhee kiire" "tähän ei oo yhtään panostettu, oli kauhee kiire" "kiireasu" ym. Mielenkiintosta. Muista silti aina kuvata ne kiireisetkin asusi. Ihmettele jos joku sitten kummastelee, että miksi kiireiset asusi eivät poikkea niistä muista asuista?
- Kun saat paljon kommentteja jossa sinua arvostellaan asiallisesti tai asiattomasti, niin missään niissä ei ole mitään perää, ne ovat vain kateellisia. Kun sinulle hoetaan, että tipu takas maanpinnalle, oot maailman tavallisimman näkönen, en tajua "suosiotasi", tavallinen tyyli etc, niin kuittaa ne vain sillä, että kirjoittaja on sinulle katkera. Olethan spesiaali.
- Muista mainita aina naamakuvan ohella, että näytät kuvassa kauhealta apua. Pidä kuitenkin huoli, että naamassasi on perusbilemeikki ja kuva on yksi niistä sadoista samanlaisista jotka otit juuri tätä postausta varten ja valitsit sen parhaimman niistä.
- Postaa vähintään 3 kertaa päivässä ja ihmettele kun sijoituksesi nousee blogilistalla.
- Pidä arvonta aina kun tietty kävijämäärä/tilaajaluku täyttyy, muista myös mainostaa asiasta usein ja isosti. Sitten kun tätä kautta saat sen 200 lukijaa enemmän kuin seuraavalla bloggaajalla, niin pidäthän itseäsi sitten suositumpana.
- Jos satut nousemaan blogilistalla top johonkin lukuun niin pidä tästä iso meteli, mainitsemalla kuitenkin ettei asia sinulle oikein merkitse mitään. Muista myös, että mm. sillä kuinka kauan olet blogilistalla ollut, ei ole mitään vaikutusta asiaan, olet varmasti parempi blogi kuin mikään uusi vähemmän aikaa listalla ollut blogi.
- Muista myös, että jos tosiaan satut nousemaan The blogilistalla top jotain sijalle, niin olet julkkis. Varsinkin jos lukija niin sanoo.
- Menetä yöunesi noista mahdollisista blogilistan ongelmista ja mainitse se useasti blogissasi, saattaahan blogisi sijoitus tippua ainakin pari pykälää!
- Demi. Onhan se nyt varmaan siistiä, että sut on mainittu siellä hyvässä tai pahassa ja se kannattaa tietysti nostaa isoilla kirjaimilla tapetille, onhan siinä siis oltava jotain hienoa, varsinkin kun lukijoiden keski-ikä on sen 14v. Ja hei, ne on vaan kateellisia.
- Oot niin aito ja suorapuheinen ja kova ja sun poikaystävä rakastaa sua niin paljon. Se että vastailet tympeesti kommentteihin ja käytät paria kirosanaa postauksissa tai skitsahtelet naurettavasti negakommenteista, ei tee susta aitoa, suorapuheista tai ihailtavan itsevarmaa. Ja jokaisen meidän eka kunnon poikaystävä varmasti rakasti ja jumaloi meitä ja ois vastannu kyselyn jokaiseen kohtaan että "*tyttöystävän nimi*".
- Esitellessäsi vaatteita, koruja tai kenkiäsi, muista mainita että tässä ei t o d e l l a k a a n ole kaikki omistamasi vaatteet, korut tai kengät.
- Älä tykkää muista kuin ulkomaalaisista muotiblogeista. Suomessa ei vaan yksinkertasesti oo ketään joka inpais sua tai ketä ihailisit.
- Mites noi poseerausilmeet? Älä ota kuuleviin korviiskaan jos niitä arvosteltas, näytät silti varmasti maailman kauneimmalta.
- Pidä huolta, että tämä hyväksi haivattu poseerausilme on jokaisessa kuvassa. Hassuttele välillä ja pistä hullunhauska irvistyskuva, joka räjäyttää potin spontaaniudellaan! Kuinka hassu ja villi oletkaan.
- Blogilista mainittu.
- Olet Helsinkiläinen, et vain satu asumaan siellä.
- Jos pidät uhkana jotain blogia tai sen pitäjää (mikä sinänsä on jo hienoa) niin muistathan ettet vahingossakaan mainitse kyseistä blogia tai sen pitäjää ääneen. Jos joku niin tekee, niin ihmettele kovaan ääneen mistä on kyse ja ilmaise ettet ole kyseisestä blogista kuullukkaan.
- Stylisti. Maksa itsellesi ammatti, jonka myös jokainen muu meistä voi itselleen maksaa. (myös siis minä itse olen tätä koulutusta harkinnut ja siitä täällä blogissa kertonut, toimhuom.)
- Muista myös mainita että kirjoitat blogia vain itseäsi varten. Vahingossa tuli vaan painettua tota "julkinen blogi" kohtaa.
- Käytä toisten bloggaajien kehittämiä postausideoita tai sanoja, mutta älä vahingossakaan mainitse keksijän nimeä, ellei kyseessä ole sitten sun "bestisbloggaaja".
- Vedä herneet jos joku käyttää sun ideaasi ilman sulle kuuluvia kredittejä.
- Mainitse saamastasi "julkisuudesta" isoon ääneen, jätä mainitsematta muut samassa jutussa (enemmän) huomiota saaneet. Varsinkin jos kyse on jutusta, jossa kerrotaan lähinnä vain toisesta bloggaajasta ja oma blogisi vilahtaa ruudulla niin ettei paremmin tietävät sitä edes tunnistaisi (tää oli nyt ihan suora vinkkaus ja tää tapaus naurattaa mua vieläkin :D)
... Ja käy kirjoittamassa jokaiseen muotiblogia koskevaan mielipidekirjoitukseen pitkä puolusteleva sepitys, joka alkaa lauseella "jos tarkotit mua niin..." tai "itse olen sitä mieltä, että..."
Toi viimenen kohta on huvittanu mua jo hetken ja huvittaa vähän jo etukäteenki tän postauksen kohalla :)
Älkää ottako kaikkea niin tosissaan, mä löydän välillä myös itseni noista muutamista kohdista, joten tää oli KÄRJISTELTY yleistys lähes kaikkia MEITÄ kohtaan. Mä en koe olevani muotibloggaaja, niin siks en varmaan myöskään kauheesti vauhkoo näistä asioista. Ehkä mä ymmärtäisin paremmin jos luokittelisin itteni muotibloggaajaks :)
Ja kommentoija, välttääksesi itsestäsi tyhmän kuvan antamista, l u e yllä oleva teksti. En siis kuvittele olevani muiden yläpuolella enkä ole kirjoittanut tätä tosissani enkä myöskään vihaa ketään bloggaajaa, mä vaan oon ihminen joka sanoo pienimmätkin mielipiteensä suoraan (liioteltuna) enkä vaiha blogger id:tä anonyymiks ja käy kommentoimassa ;)
634 kommenttia:
1 – 200 / 634 Uudempi› Uusin»Voi hyvän tähden Tara, tämä oli kyllä taas sellainen postaus että xD Tottahan se on, että ihan jokainen bloggaaja löytää itsensä ainakin yhdestä (eli viidestä) kohdasta joita tuohon listailit. Niin se vaan on, toisia on helppo arvostella kunhan pilkka ei vaan osu omaan nilkkaan :D
Tämä oli aivan mahtavaa tekstiä, kiitos! Ihan tuli kauhea mielenkiinto noita muotiblogeja kohtaan, varmaan pakko käydä joitakin etsiskelemässä... :P
nixu <3 tara
Musta on mahtavaa, että täällä muotibloggaajien keskellä on sellainen tyyppi kuin sä. :D Jos yksi juttu sun blogista on sanottava, niin se etten ole ikinä lukenut tässä blogissa ainoatakaan tylsää postausta. :) Sulla on oma ja sun näköisesi linja ja niin kaukana kuin se onkin esimerkiksi mun itse valitsemastani linjasta, I like it!
Haha, ihan loistavaa tekstiä. En oo sun blogias kauan lukenu, mutta päivä päivältä se paranee mun silmissä ja erottuu edukseen. Ja voooi miten monta bloggaajaa tunnistin noista, sut mukaanlukien. :D Oot ihan paras! :D
haha, mainio :D
Tara oot mun idoli :)
:D Mainiota. Ehkä tunnistin jopa itseni muutamasta kohdasta.. ehkä lähinnä tosta mielipidepostausasiasta. Mua ei oikeastaan häiritse mielipidepostaukset, mutta sitten kun joku väittää jotain ilman, että niillä on omakohtaista kokemusta niin alkaa kieltämättä vähän ärsyttämään. En mäkään väitä että musliminaisilla on vaikeaa Suomessa, koska en tiedä totuutta = en ole yksi niistä. Tosin oon kans sellainen, että vissiin aika helposti ymmärrän kaikki asiat väärin ja teen niistä sitten suuren jutun :D
Haha tunnistin ainakin Sallan tosta stylisti jutusta ja oon ihan samaa mieltä :D sanoinki sille siitä.. se tais vähä suuttuu :o
Aivan mahtava! :D Hienoo nähdä kui moni oikeesti vetää tosta herneet nenään varoituksista huolimatta! :)
Loistavaa :D
joo, sinänsä ehkä lapsellista haukkua toisia bloggaajia, jotkut kohdat kun oli aika ilmeisiä. Eikös siinä uutisjutussa tai missä ikinä jossa sua haastateltiin, kuvattu pätkä moumoun blogia, ja hän oli siitä innoissaan ja kirjoitti omaan blogiinsa. Eihän hän nyt kuitenkaan mikään julkkis siinä kuvitellut olevansa, ja vähän huumorilla sen videon linkitti. Ja haukut ERÄÄN BLOGGAAJAN koulutusta? Mitä sitten jos hän välivuotenaan haluaa jotain opiskella, ja kertoo siitä blogissaan, joka kuitenkin opiskeltavaan aiheeseen liittyy. Ja sinähän se oikea opiskelun mallihenkilö olet, kun et vissiin oikein mitään ole opiskellu? Oikeesti susta sai tän jälkeen tosi kateellisen ja epäkypsän kuvan tän kirjotuksen jälkeen :(
hihiih :) hyviä huomioita :) mäkin kirjotan itelle enimmäkseen mut silti jostain syystä mun blogi on julkinen :D ja kirjotan joskus 3 postausta, että sijoitus nousis :D ahahha ollaan me vaan noloja :)
:D Loistavaa! Tohon pienuus-kohtaan olis vielä voinut tarkentaa: "Kuvaa ginasta ostetamasi farkkulegginsit niin että xxs-kokolappu näkyy varmasti!"
Tää oli just hyvä :DD Oot oikeesti Tara aika paras! Sä oot niin oma ittes ja sanot suoraan asiat etkä pelkää yhtään ;) Mahtavaa.
Itse olen sitä mieltä, että voisit jättää julkasematta tällaset luokkaavat jutut MUSTA. Koska selvästihän kaikki kohdat liitty muhun tai siis kenestä muustakaan oisit voinut kirjottaa koska oon maailman paras ja ihanin ja suosituin ja ihmiset stalkkaa mua ja tiesithän, että mulla on ihan sikana kaikkia hienoja vaatteita ja ja! Haha :D Oon ehkä sanonuki sulle mielipiteeni muutamista blogeista ja tunnistin ne kyllä aika hyvin tästä kirjotuksesta ;D
meguli: hauskintahan on pilkata ku se pilkka osuu myös omaan nilkkaan :D
noonu: niitä löytyy kuule ihan joka blogista ja kaikkialta :)
nixu: tara <3 nixu
jenni: haha, yks sellanen tyyppi ku minä :D ja kyl mäki tykkään sun blogista vaikka se onki ihan erilainen ku mun. myös siks että oot nini aito etkö esitä.
anonyymi: niimpä, sieltä löytyy lähes me kaikki :D
tuimis: kiva :D
amy: haha, höpölöpö :)
noora: siks siel lukeeki että kärjisteltyä :)
getpalmd: täällä blogimaailmassa voi ymmärtää niin helposti kaiken ja kaikki väärin, etten mä lähe siks ees vääntää tällä mistään :D
anonyymi: eikä sitäkään kohtaa kannata ottaa niin tosissaan :)
piia linnea: suomen tuntien aivan helvetin moni :D
ocean: :)
anonyymi: meetkö lukemaan uusiks ton postauksen lopun ettei susta vaan saa tosi lapsellista ja epäkypsää kuvaa :(
lumo^: nimenomaan, musta me ollaan kaikki vähän noloja välillä :D
annalie: oota vaan ku alat ottaa tän liian tosissaan :D
mary: haha ai paska, unohtu!
sara: no parempi ehkä niin ku lähtee esittämään. eiköhän sitäki oo ihan tarpeeks täällä :)
jenna: tota, siis pitikö tossa kommentissa olla jotain ilkeetä? lähinnä vaan toistit sen mitä mä iteki tuolla sanoin, mut kiitos siis siitäkin :)
No Sallan nyt tunnistaa monesta muustakin kohdasta ;)
elina: haha SORI! oli pakko :D <3
Tosta viimeisestä ja sangen puolustelevasta kappaleesta huolimatta aika.. ikävää sepustusta. Ja voisin näin suoralta kädeltä mainita yhden blogin/bloggaajan, jonka ominaisuuksista tunnut repässeen jokaisen näistä yyberfiksuista väittämistäs. Mites olis lisäys tohon listaan:
-Muista myös aina silloin tällöin (älykköhabituksesti pönkittämiseksi) myös kritisoida bloggausilmiön (sinun mielestäsi) vähemmän mairittelevia ilmentymiä ja todeta aina lopuksi, että no en mäkää kyl mikää ideaali oo mut tää nyt oli vaa tämmöne hassu postaus hihi.
Oon seurannut sun blogia jo hetken, mutta tää postaus veti jotenkin mielen matalaksi. Onko se kenenkään tehtävä kritisoida näinkin julkisesti muiden tapoja ilmaista itseään? Totta kai mielipiteiden ilmaisu on ihan oikein, mutta miten sen tekee, on ihan eri asia. "Mua naurattaa toi vika kohta", joo. Bloggaaja, jota piikittelet, tietänee kyllä kenestä puhut. Onko ihan oikein, että kaikki muutkin saa tietää ko. mokaajan töpeksineen? Varmaan tää postaus nostattaa pienen spekulaation sun sanojen kohteesta.
Oot ihan fiksun oloinen flikka ja siks tämmönen kirjotus hämmästyttää. Ymmärrän kyllä, kun sanoit kärjistäneesi and so on, mutta kyllä sieltä rivien välistä oli luettavissa _vähän_ muutakin kuin huumoria. Jos kaikki (myös muut bloggarit, joita ehkä kuvailit tässä) osaisivat suhtautua huumorilla tällaiseen, asia olis ihan ok. Voin kuvitella, että joitakin tää saattaa loukata. Monilla blogi on ihan aitoa hengentuotetta, jonka kitkerä ja perätön mustamaalaus ei tietenkään ole kauhean mieltäylentävää.
Saatan olla ihan megalomaaninen tosikko, mutta suotakoon se mulle ja kaikille muillekin. Ihmisten tulkinnat asioista on aina hirveän subjektiivisia ja varsinkin virtuaaliviestinnässä viesti voi usein vääristyä ja saada inhottavia piirteitä, kun viestinnästä puuttuu se suora kontakti.
Hyvää kevättä kuitenkin sulle! Muuten tykkään blogistasi kovasti, jatka (lähes) samaan malliin :)
Aivan loistavasti kirjotettu mielipidepostaus! Tykkään sun tyylistä!
Varmasti jokainen tunnistaa ittensä joistakin kohista, mutta ei se nyt ihmisestä pahaa tee. Tästä mun mielestä välittyy sellanen kieli-poskessa-kirjottelu, että jos joku vetää hernemaissipaprikat nenään niin voi mennä itteensä. Jos kehtaat nää asiat täällä kirjoittaa, joista voi tunnistaa aika monen bloggaajan, niin oon 110% varma, että uskaltaisit sanoo asiat myös ihan kasvokkain, vaikutat sen verran suoraselkäseltä naiselta :)
Mahtava teksti! :D pakko kyllä myöntää, että tuli bongattua itseni tuolta muutamastakin kohdasta :D
anonyymi: sieltä voitte tunnistella ketä haluatte :D
bea: mä tiesin että näitä kommentteja tulee ja siinähän tulee. mun tarkotus ei ollu loukata ketään, varsinkaa ku noi koskee myös mua. mä sanon suoraan kaiken ja sanon ne myös täällä blogissakin koska tää on MUN blogi. tätä ei oo pakko lukee ja jos tuntuu sellaselta tekstiltä ettet ymmärrä miks kirjotan ni sitte kannattaa jättää lukematta. mä tuun kirjottamaan tälläsiä jatkossakin jos vaan siltä tuntuu :) ja vielä tiedoks, että tasku-psykologiset huomiot voi jättää omaan päähänsä jos ne menee noin hakuarvontana, tää oli ihan vaan ja ainoastaan huumorilla tehty.
Tää postaus alotti vklp:ni aivan loistavasti! Nauroin vaa täällä itekseni, hahahah! K.I.I.T.O.S. Tara, siun blogi on parhautta!! :D
"Mary kirjoitti...
:D Loistavaa! Tohon pienuus-kohtaan olis vielä voinut tarkentaa: "Kuvaa ginasta ostetamasi farkkulegginsit niin että xxs-kokolappu näkyy varmasti!""
ÄLÄ:DDDDD
mut oon vaan sikakade ku oon joku m
Tää oli aivan loistava! Tuun varmasti lukeen tän vielä useammanki kerran :) Kiitos aitoudestasi ja piristävästä blogistasi! Love it
Hauska postaus! Ihana että "uskalsit" kirjoittaa tän. Varmaan moni muukin on huomannu noi jutut mitkä nostit esille, ja mä ainakin tunnistin tosta muutaman bloggaajan.
Turha kenenkään on tästä vetästä hernettä nenään, jokainenhan saa kirjoittaa omanlaista blogia.
AAAAH, mahtavaa! HYVÄ TARA!
tohon sun listaan vois lisätä viel sen, että "haaveilee muotitoimittajan/journalistin urasta, vaikka ei osaa kirjottaa paskaakaan, eikä vainua trendejä muualta ku h&m:n ja carlingsin rekeiltä."
mun perjantai on pelastettu!!!!!! aivan helvetin hyvä postaus!
kiitos kiitos kiitos.
Hehe, jotenkin arvasin sun reaktion. Kritiikkiä satelee mutta osataanko sitä ite ottaa vastaan. Suothan anteeksi myös taskupsykologiset heittoni, annoit fiiliksistäsi vaan niin vahvasti tietynlaisen kuvan, joka sattuu vielä olemaan aika yleinen 15-25-vuotiaiden tyttöjen ja naisten keskuudessa. Mahtavaa että "arvailuni" menivät ohi.
Ainakin No Fasion Victimsin Emmin voisin liittää (lähes) jokaiseen kohtaan, jotka postauksessa mainitsit!
anonyymi: kiitos postaukseni idean TÄYSIN oikein ymmärtämisestä. lisää sun laisia! :D
veerra: niinku me kaikki! :D
eliiiina: no hyvä jos lähti vloppu hienosti käyntiin :)
noora: haha, sama. ostin myös 2 l kokosta paitaa!
noona: kiva kun tykkäsit :)
riikka: ja silti niiiiin moni tulee vetämään herneet nenukkaansa :)
hanna: haha, kiva kun tykkäsit :D
bea: kerrotko vielä miten mä en osannu ottaa tota sun kommenttia vastaan? iteltä meni ohi jos jotenki asiattomasti sen kuittasin :( hengitäppäs nyt pari kertaa syvään ja älä ota tätä noin vakavasti, tuntuu elämä varmaan sit muutenki kivemmalta.
anonyymi: mä luulen et jokainen tunnistelee vähän ketä sattuu noista, mä en ainakaa kirjottanu tätä kenestäkää tietystä :)
Merkintäsi on kyllä hauska, mutta se menee mielestäni vähän metsään siinä, että yleistävän sijaan se on hyvinkin yksilöivä.
Yleisesti ottaen blogosfäärin ilmiöille on hauska nauraa, mutta onko se hauskaa vielä silloin, kun ilkkuminen osoitetaan suoraan aivan määrättyihin henkilöihin? Ei minusta.
Emilia
emilia: huoh. mä sanon tän nyt sadannen kerran, mä en kirjottanut tätä kenestäkään tietystä. tossa on MEISTÄ KAIKISTA bloggaajista juttuja. joku tunnistaa jonku tarkemmin ja jotku tunnistaa samasta kohdasta jonku erin. toisiks viimenen kohta on suora vinkkaus ja sen siihen kirjotinki.
No, mä tunnistin tuosta mm. MouMoun ja Sallan. My bad.
Emilia
HYVÄ TARA. Tätä blogimaailma ehkä juuri nyt tarvitsi, kaiken tän kaupallistumisen ja mediasoitumisen alla. Jee.
Huvittavaa etteivät ne ilmeisimmät, joita postauksesta voi tunnistaa, ole käyneet kommentoimassa mitään. hip hip.
;D Loistavaa. Joku sanoo ääneen sen, mikä tulee kyl useasti muotiblogeista mieleen. Nyt ku muotiblogit on tosi trendikkäitä, ni on vaan hauska nähä miten tällaiset massailmiöt yleistyvät niissäki. Monia hyviä, linjansa säilyttäneitä blogeja toki on. Mutta onpa myös sellaisia blogeja jossa vaan kiskotaan uutta tavaraa kehiin 24/7 ja ollaan sit niin muodin aallonharjalla.
Hyviä heittoja muutenki kommenteissa. :-D
emilia: your bad? kaikkien bad sitte ilmeisesti kenet sieltä tunnistaaki. nyt herätys tyypit :D MYÖS MINÄ OLEN SIELLÄ
pipa: onhan täällä käyny sellasiakin :D mm. minä
haha tää on ihan loistava ja sä oot ihan loistava, tää on hyvästä näkökulmasta kirjotettu! mua vaan vähän pelottaa noi anonyymit yms, jotka ei sit millään osaa ymmärtää sitä sarkasmia ja ironiaa näiden postausten taustalta O___o hölmöt :D
heh, hyvä et sanoit noi kaikki ääneen:P ite oon kaikesta ihan samaa mieltä:D tunnistin ainaki no fashion victims-blogin tuolta..On se niin naurettavaa ettei asiallistakaan kritiikkiä saisi antaa. Itse kävin laittamassa tällaista give wings to my life/style-blogille (mm. siitä miten yliarvostettu lauran "erikoinen ja uniikki" ginamassatyyli on yms ja sanoin kaiken ihan rakentavaan sävyyn, sillä en kannata haukkumislinjaa todellakaan), ja laitoin siis palautteet oman kuvani kanssa, niin johan siellä alko teinit hermostua:D mutta sitten tuli näitä puoltaviakin kommentteja että ei kaikki ole todellakaan samaa mieltä:D
tällaisia postauksia (ja blogeja) saisi olla enemmänkin missä sanotaan asiat suoraan:>
kaaos: musta se on vaan hauska huomata itestäniki, kuinka teen just niitä asioita joita en ikinä kuvitellu blogini kanssa tekeväni :D
llaura: no mut me kaikki tiedetään että niitä anonyymejä ja paremmin tietäviä sepustajia on, ni pitää vaan osata suhtautua niin :)
girzi: mä kyllä tunnistan tuolta niiiiin monta bloggaajaa, etten jaksais ees luetella niitä :) ja ainahan se on niin, että jos sitte sanoo suoraan asiat joita moni ajattelee ni saa sen paskanki niskaansa. mut mielummin niin ku et lähtisin perus linjalle ja mielistelin ym mukana ja jos jotain haluaisin sanoa ni vaihtaisin itteni anonyymiks ja kertoisin sen kommentissa :D
"Olet Helsinkiläinen, et vain satu asumaan siellä."
Tää on kyl naurattanu monet kerrat kun kyseiseen blogiin olen eksynyt :D
"Tunnistin" niin monta bloggaajaa noista sun kohdista. :D Tuo oli ihan sika loistava.
Ihan paras, taistit saada pari tuhatta vihamiestä juuri :D Sentään joku uskaltaa sanoa!
Hahah, loistavaa! Sie oot kyllä Tara rohkia ja hauska, you go girl :)
Nauroin tolle postaukselle, koska tuntu et bongasin joistaki jutuista itteni ja tapojeni naurettavuuden.
Enkä tajua, miten tän nyt voi ottaa niin vakavasti, koska hei come on, tää on yks postaus ja huomenna tulee uusia. Kaiken huipuks Tarahan nauraa tässä meille kaikille ja itelleenkin myös ennen kaikkea.
Peace ja kiitos hauskasta tekstistä :)
Nyt oli kyllä päivän lollit. T:Vantaan kuumin kissa, kokoa iso m
Odotan innolla tiettyjen bloggareiden kommentointia tänne :P
Niin tuli tästä postauksesta Moumou mieleen :D
En koskaan kommentoi kenenkään blogia, mut nyt on pakko. Siis KIITOS tästä, aivan mahtavaa!! Oon noihin samoihin asioihin kiinnitt'ny useesti huomiota.
Ahhahahah, niin huippu.
Soot ihana!
Tohon vois lisätä vielä, että muista aina olla eri mieltä muiden kanssa, nautithan siitä että saat muut ärsyyntymään ;)
PS. "En salee sammuta valoja tunniks!!1"
Hauska postaus. Jotenkin on aika mukavaa lukea tällaista selvästi kärjistettyä juttua aina välillä. Kärjistäminen on mun suosikki laji :)
Mutta onnea vain blogillesi.
Anteeksi olen anonyymi sillä en ole bloggaaja itse. Mullekin jäi silti vähän paha maku suuhun tästä. Ja miksi kommentoit loppuun että ei ole tarkotus kenenkään ottaa henkilökohtaisesti ja et kyllä ymmärrä yhtään jos joku vetää tästä herneet sitten? Kuitenkin olen jo aikaisemminkin ihmettelyt mökötyksiäsi (tiedät varmasti mitä postausta tarkoitan) sen takia että olet saanut ikävää palautetta joltain - tai ihan sitten vaan siitä syystä etteivät lukijat ole kommentoineet - ja sitten "kostanut" lukijoille eli ollut kirjoittamatta blogiasi muutamaan päivään?
Tämä on lapsellista eikä siitä nyt pääse vaan mihinkään. En tiedä yhtään keihin viittaat tekstissäsi eikä mua kiinnostakaan mutta odotin koko aamun uutta postausta sulta ja nyt tuli tällänen niin voi moro
Me likes this
tämähän oli pelkkää kateellista hapatusta :D teit kyllä itestäs vähän pellen nyt.
"Tohon vois lisätä vielä, että muista aina olla eri mieltä muiden kanssa, nautithan siitä että saat muut ärsyyntymään ;)
PS. "En salee sammuta valoja tunniks!!1""
Indeed! Mä voin vmäisenä myöntää että lopetin blogin lukemisen ihan heti kun tuon luin, se oli niin mauttomaan muotoon laitettu että jäi vaan paha maku suuhun. Ihan okei jos ei itse halua sammuttaa valoja koska kukaan ei pakota, mutta ei mun mielestä myöskään tarvitse pilkata niitä jotka sen tekevät. Olen realisti ja tiedän, että se yksi tunti ei vaikuta ilmastonmuutokseen, mutta koin sen enemmän maapalloa kunnioittavana tekona ja tunnin ajan tämä asia yhdisti monia ihmisiä. Ihan asiatonta väittää, että sillä haetaan huomiota tai kuvitellaan olevansa maailmanparantajia. Väärä ajatusmalli.
En kyl löytäny paljoakaa pnkdt tai lauraa tuolt vaan lähinnä sallaa, johannaa ja moumouta! Haha. No ne nyt ansaitseeki pienen näpäytyksen, elää ihan jossai omis maalmoissaa.
anonyymi: ai, mä oon törmänny useempaaki ku yhteen sellaseen :D
piia: no hyvä että tunnistit useempiaki :D
janmau: haha mulla on aina ollu niitä :D
ilonasi: kiitos ja ei ne kaikki vaan voi mitenkää tajuta asioita samalla tavalla :)
maija: haha sama, mut espoosta
anonyymi: tuskinpa niitä tulee :)
anamuumi: ai kaikista kohista? :D
anonyymi: kiitos ja kiva ku tykkäsit :)
kaisa: haha tollanen multa on menny ohi, mut kuulostaa hauskalta :D
simo: kyllä, kärjistäminen tekee kaikesta mielenkiintosempaa :D
anonyymi: voiko tähän nyt muuta vastata ku vainiin? kaikkia ei voi mielyttää ja sen varmaan tiesit sinäkin, valitettavasti se olit tällä kertaa sinä ketä tää ei miellyttäny ja teitä on varmasti monia. oot kuitenki varmaan myös huomannu että mun blogi on tosiaan tällänen ja se ei tästä muutu, ni pitäskö sun sitten harkita toisen blogin lukemista :)
well said!
ihmetyttää tämä ihmisten käytös kyllä välillä. sulle saarnataan täällä monissa miehin ja naisin, että ei saa arvostella muita bloggaajia siitä, mitä ne tekee. jokaisella kun on oikeus tehdä mitä haluaa. ööö. eikö sulla sit oo oikeutta tehä ja kirjoittaa mitä huvittaa? :D voi jesus.
ihmetyttää kyllä myös yritysten toiminta näiden blogien suhteen. tunnettu ja arvostettu sanomalehti ottaa siipiensä suojaan yhden ehkä kyseenalaisimman "muoti"bloggarin, eikä tajua eka vähän ees kattoa, että mitä mieltä juuri tästä ko. bloggaajasta ollaan laajemmin.
muutenki, jos kutsuu itseään muotibloggaajaks, pitäis ehkä olla kiinnostunu vaatteista muutenki kuin hm:n ja ginan uutuuksien muodossa. loistava esimerkki tästä on stella, joka ymmärtää muotia, eikä vain osta uusintauutta hm:ltä. huooh.
tara kiitos tästä :)
elinah
Hihityttipäs taas monessa kohdassa. Tosin mainitsen kyllä itsekin blogilistan aina joskus ja oon aika pähkinöinä kun mun blogi pääsi kerrankin luetuimmat listalla alle 250! :D:D Top 300:ssa on hei iha jees olla. Tosin jospa tässä taas olis pari päivää postaamatta niin enköhän mä valahda sinne +300 puolelle taas. En uskaltanu lukee kommentteja ennen tätä omaa kommenttia, mutta jospa nyt sitten nekin lukis. (ja toivottavasti saan lisää hihiteltävää) Oli aika jees postaus kyllä!
pitäskö sun sitten tara harkita muiden blogien lukemista, kun ne toiset blogin on mitä ne on, eikä muuksi muutu niillä kirjoittajilla kun on täysi oikeus tehdä niitä ihan niin kuin itse haluavat, sen sijaan että mollaat ja dumaat toisia ihmisiä täällä julkisesti. lapsellista ja oksettavaa.
En lue muotiblogeja niin paljon et voisin tunnistaa näitä stereotyyppejä, mut mahtavan viihdyttävää tää ainakin oli. Tara Banxx, you rule.
Joo kiva nyt mun perjantai-ilta kuluuki sit F5 painellen, ehkä parhaita kommentteja ikinä :D Postauksesta puhumattakaan, rules!
Minun mielestäni on todella inhottavaa lähteä tolla sävyllä puhumaan toisten ihmisten parisuhteista (tuskin tiedät niistä mitään) tai esimerkiksi kokoasioista. Sinä ihan selkeästi haet takaa vain sitä, että muut puolustavat ja kehuvat sinua ja haukkuvat ne oikeasti suositut blogit maahan. Ehkä huonoin posti johon olen ikinä kahden vuoden blogosfäärien seurailuni aikana törmännyt.
no olipas ylläri ettei tietyt bloggaajat ollu kommentoinu ollenkaan. toivottavasti vielä kommentoivat.
joo on pakko tsätätä.
itse sanot että tämä on sun blogisi ja saat kitjoittaa tänne mitä haluat,totta. sama pätee kaikkia muitakin,he saavat toimia oman bloginsa kohdalla ihan kuinka haluavat ja sulla ei ole niihin mitään sanottavaa!
Mä oikein toivoin et toi ei loppuis koskaan toi teksti. Ihan loistava!
Moumoumouruaa tunnistettu monesta kohdasta. :DD
Ihan uskomatonta kitinää tulee joiltakin tähän postaukseen. :D Jos jutut ei miellytä, ei niitä tarvitse lukea. Jokainen saa olla mitä mieltä vaan, varsinkin omassa blogissaan, ilman että siinä olisi taka-ajatuksena mitään kateellisuutta tai yhtään mitään! Onko se Taran vika, jos lukija ei ymmärrä ehkä hienointa huumorinlajia, sarkasmia? Tällaisia postauksia, ja henkilöitä, tarvitaan erottumaan tästä "ostin ginasta farkkuleggarit niin ja hei vielä 100 tilaajaa niin arvon täällä hennesin alekorista eurolla ostamani korvikset! uskomatonta!" -postausten lisäksi. Se, että tänne tullaan kitisemään siitä miten Tara on paska muija, on vaan merkki siitä, että Tara on onnistunut. ;)
Tara oot paras! Hyvä teksti taas :)
Ihan mahtavaa Tara, oot niin oikeessa! Pointsit myös rohkeudesta, en usko että ihan kuka tahansa, jos kukaan, olisi voinut tällaisen kirjoittamista edes harkita. Ja kysehän on vaan asioiden sanomisesta suoraan. Hienoa. :)
Hah hah tämä on kyllä loistava. Osuvia ja ironisia huomioita niistä isoimmista stereotyypeistä ja vaikka osa kohdista näemmin viittaakin tiettyihin blogeihin ei kai pikkupiikittely niin kauheaa ole! Oli hauska lueskella tätä ja miettiä mihin blogiin tämä sopii parhaiten :)
Asiaa.
Josko tästä alkaisi nyt uusi aikakausi, mitä tulee muiden blogien kritisoimiseen.
Harmi vain, että helposti vastapuoli ärsyyntyy ja kissatappelu on valmis.
Hyvä setti.
Aina tulee olemaan kuppikuntia, kitinää, kateellisuutta, arvostelua ja eriäviä mielipiteitä asioista, niin täällä blogeissa, kuin elämässäkin.
Kunhan vaan tietää, et kuka ite on ja pysyy omille jutuilleen uskollisena, ni eiköhän se riitä aika pitkälle! :)
P.S. Olin jo skrivannu tähän hirveen raamatun, mut sit tuli aivokatkos ja se jäi...tähän on nyt tyydyttävä! :P
Upeeeetaaaa, mahtavaaaaa!!! Odotan jo ihan innolla miten linja muuttuu joillakin bloggaajilla tän jälkeen. Sä oot niiiiin ihana!
HAhaha, tähän oli oikeen hyvä. :DD
Tää oli niin parhautta:D:D Oon aina tykännyt sun blogista ihan hirveesti ja nyt nousi pisteet entisestään! Tuolta listalta varmaan jokainen bloggaaja löytää itsensä, jokunen useammastakin kohdasta;) Toivottavasti ihmiset tajus lukee tekstiä oikeassa kontekstissa eivätkä poimi sieltä pieniä yksityiskohtia, koska uskon kyllä että tarkoitus on ehkä vähän näpäyttää, ei loukata ketään:)
Tää oli mun mielestä muuten tosi mahtava postaus ja nauroin tälle älyttömästi, mutta pisti hieman ikävästi silmään toi stylisti-kommentti.. Vaikka sanotkin ettet viittaa suoranaisesti kehenkään, niin kyllä toi monella on Sallan tuonut mieleen. :S
Tässä postauksesa on potentiaalia nousta sun eniten kommentoiduksi postaukseksi...
Hauska ja oivaltava teksti, muutamassa kohtaa kyllä tulee mieleen vähän liikaa joku tietty bloggari. Esim. just toi stylisti-juttu. Hauskuuden ja ilkeilyn raja voi joskus olla aika häilyvä...
AIka ontuvaa sarkasmia. EI tunnu olevan vielä kirjoittajalla sarkasmin hienoudet hyppysissään. Hyvä sarkasmi naurattaa kaikkia, myös sen kohteena olevia. Huonosta jää paha maku suuhun. Hyvä idea sinänsä, huono toteutus.
Luulen että tietyt muotibloggaajat eivät edes viitsi kommentoida tätä postia, siitä pisteet heille.
Näemmä monet odottavat draamaa ja kissatappeluja? Sekö oli lukijoista tämän jutun tarkoitus? (siitäkin näkökulmasta huonosti laadittu kirjoitus).
"ni pitäskö sun sitten harkita toisen blogin lukemista :)" miksi sä kommentoit tuolla tavalla nyt täällä sitten ihmiselle joka oikeasti pitää sun blogistasi muuten ja lukee sitä? meni arvostus ja en taida tätä sitten enää lukea. aika koppavaa käytöstä. ja samalla tavoin kun sulla on oikeus kommentoida muiden blogeja näin niin eikö meilläkin ole oikeus kommentoida sun blogiasi tässä?
ja hyvä kommentti sieltä eräältä toiselta anonyymilta - miksi luet noita blogeja jos ne sua noin ärsyttää
"tämähän oli pelkkää kateellista hapatusta :D teit kyllä itestäs vähän pellen nyt."
öö tää anonyymi tais missata pointin ihan totaalisesti. Eihän tossa oo ees mitään saatanan järkeä! ja taas vedotaan kateellisuuteen :DD
Relatkaa hyvät ihmiset ja naurakaa omalle noloudellenne sen sijaan että ryystätte pussitolkulla herneitä nokkaan ja nolaatte ittenne vielä enemmän ku tuutte tänne yrittään puolustaa itteenne huonolla menestyksellä!
Lara <3 Tara
ihana postaus :D sulla on hieno asenne blogilistaa kohtaan :DD tai siitä mainittiin parissa kohdassa.... tai se on hienoa miten sinut oot ittes kanssa (sun ikäisenä se tietty onkin toivottavaa, mut melko harvinaista kyl silti) eikä sulla oo tarvetta ottaa 1000 kuvaa samalla mutristeluilmeellä ja valkata sieltä parasta. tai mistä minä tiedän onko, mut sellanen kuvaa tulee.
Tää oli mahtava. Oon niin monesti kiinnittäny huomioon näihin "parikymppisiin" ja "helsinkiläisiin" bloggareihin. Tästä tunnistaa kyllä monta blogia, erityisesti mungolife ja no fashion victims sopii melkein joka kohtaan:D
Hyvään blogiin kuuluu myös ikivanhojen kouluarvosanojen muisteleminen ja lisäksi kuvissa on hyvä muistaa laittaa varpaat silleen melkein yhteen.
Terkuin Stiina
mun mielestä loistava teksti. välistä onkin syytä ravistella koko muotiblogimaailmaa, sillä sitä kautta syntyy jotain uutta. nythän enemmistö blogeista on toistensa kaltaisia, toiset parempia toiset huonompia, mutta yhtä kaikki samanlaisia. vaikka kirjoitus olikin hyvin kärkäs ja uskon, että todella monea se ärsyttää, niin sitten vain on. blogit ovat kuitenkin areena omien näkemysten, vaikka provosoivienkin, esiintuomiseen, ja siihen jokaisella, sinullakin on oikeus.
hienoa, että uskalsit! ei hissukat tässä maailmassa pärjää :) aurinkoa.
en jaksa nyt ihan kaikille alkaa vastailemaan joten tänne väliin nyt vaan kiitos kaikille kommenteista, myös niistä negatiivisista. jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja en todellakaan niistä suutu :)
en aatellu että tästä ihan tällänen kommenttijyrä tulis, mutta niinhän se on että mitenkään ei oo mahollista että jokainen ymmärtäis tän postauksen samalla tavalla, joten jos joku kokee tän tosi törkeenä ja vetää herneet nenään ni siinähän vetää :)
mä meen jatkaa töitä, palaan huomenna normaalin postauksen kanssa.
ihanan aurinkoista perjantaita!
Ei oikein tainnut neidillä olla taas oikeeta asiaa, pitää hakea "riemua" toisten blogeista. Kirjoitettu tökerösti ja sarkasmin käyttö surkeaa. Tästä aiheesta olisit voinut kirjoittaa asiallisemman ja hauskemman, nyt suoraa osoittelua tiettyjä kirjoittajia kohtaan. Kateutta? Ei sinun mukaasi - mutta et ainakaan osaa käsitellä asiaa asiallisesti. Suoraa huomion ja kommenttien kerjäämistä. Ei osunu, pinnallista.
Haha ihana postaus!
Tunnistin kyllä itteni ainakin tosta asujen ja kuvien vähättelystä vaikken varsinaista muotiblogia pidäkään :b Aina pakko keretä ite ensin sanomaan että "hyi kattokaa miltä näytän tässä" tai "tää nyt on ihan tylsä asu mut en löytäny muutakaan", niin kenenkään muun on turha sitä sit enää sanoa. :D
He he, kuinka jotkut voikin ymmärtää tämän postauksen noin tiukkapipoisesti? :-D Eikö ne näe että täällä moni bloggaaja on jo tunnistanut itsensä ja kirjoittajakin sanoo kuuluvansa samaan kastiin?
Ihana ja mahtava postaus, oot Tara oikeesti paras :-)
Hahh, kommentoin eilen ekaa kertaa sun blogiin ja viime yönä näin susta jo unta...gosh, oon outo. Unessa luin iltalehteä ja siinä oli otsikko, että "nuori muotibloggari kuoli" ja sun kuva. Noh, ei se uni sitten loppujen lopuksi kuitenkaan ollut niin synkkä, koska jossain vaiheessa selvisi, että se olikin vaan iltalehden aprillipila :D joo, ?! oli vaan pakko jakaa tää juttu sulle.
Jännää, että siua ärsyttää asiat, joita myös itse osin "noudatat" :--D Äläkä oikeasti ota tätä nyt vittuiluna, mutta mikäli et ole mielestäsi muotibloggaaja, niin miksi sitten olet Voicessa ainakin tällä tittelillä, etkä ole sitä oikonut ;)? Entä eikö se muka ole yhtään tutun kuuloista, että arvostelet omia kuviasi???? Siis niitähän on joka postauksesi täynnä: "missä mun tissit on", "katsokaa miten ryytynyt mä ooon", "äää, tässä mun päätä särkee, niin näytin ihan sitruunalta", "uuh mikä kaksoisleuka" jne. Vaikutat aika omahyväiseltä, mutta ei siinä mitään, jatkan silti tän lukemista :))
ei vitsi et mä rakastan sua! oot joku maailman paras oikeesti! tää pelasti niin pahasti mun viikonlopun, mahtava aamun käynnistys ja ulkonaki ihana sää, no ainakin saa dallailla tänää kestohymy naamalla kun miettii tätä postausta! paras koskaan <3 Ihanaa viikonloppua sulle!
Ja toi stylistikohta oli kyllä aika törkeä :--( En ymmärrä, miten voit noin törkeästi loukata jonkun toisen valitsemaa tietä... Vaikka pyritkin olemaan vaan halvatun naseva ja hauska, älä silti loukkaa ketään :(((
eikö Tara just kirjottanu sinne, että itsekin oli harkinnu hakevansa stylistikouluun? Tara loukkaa siis itseään =( =D
hyvä postaus oli. sain nauraa muutamassa kohdassa ;D
rakas anonymyi, palaan kommenttisi vielä sen verran, että sinä tuskin tiedät mitä voicella on aiheesta puhuttu sopimuksen myötä? ;) oon antanu niiden ja muidenki käyttää musta sanaa muotibloggaaja ja välillä käytän iteki sitä, mut en koe että mun blogi ois muotiblogi. ymmärrätkö? ja kuvailin mun mielestä ton naamakuva osion aika tarkasti, jännä että ymmärsit silti väärin. jos musta ottaa yhen kuvan ja näytän siinä tyhmältä ja kirjotan sen siihen ni laskisin sen vähän eri asiaks ku ottaa 100 kuvaa naamastaan täydessä meikissä ja pistää silti siihen että "yök näytän rumalta" :D
miks mä lähen ees selittelemään näitä ku tiiän että kaikki ei voi tajuta ja kulutan turhaan vaan aikaani jos alan selittämään jokaiselle vastausta erikseen? :D
hahha mites kummassa täällä ei ole ollenkaan niiden bloggaajien kommentteja, jotka noihin sinun kuvauksiin parhaiten sopivat ;DD no ehkä ne eivät ole vielä ehtineet lukaista läpi ja tulevat sitten myöhemmin ja laittavat äänensä kuuluviin.
ihan mahtavaa, koska tällaisilla kirjoituksilla saadaan keskustelua aikaan! nautin siitä, että kuohutaan ja kohistaan jonkin asian keskuudessa.
ja sitten vielä, kuka voi määrätä minkä verran mielipiteitään saa tuoda esille, missä menee raja, jne? ei kukaan! siksipä kaikkien pitäisi tykittää niin paljon kuin haluaa! jokainen saa itse päättää, millaisen kuvan itsestään antaa muille: " en tuo mielipiteitäni esille ja kaikki ptiävät minusta." tai "tuon mielipiteeni esille ja hyväksyn sen, että siinä samalla saan luultavasti myös vihamiehiä."
aurinkoista kevättä Tara, pidetään keskustelua yllä!
Harmittaa, että luin tämän kirjastossa, jossa ei voi pudota pöydän alle käkättämään. Harjoitan siis sisäistä hykertelyä. Mutta kiitos, nyt tiedän mixen oo niin spessu ku monet muut :D
Höh, aika ikävä entry. Taitaa jäädä multakin tän blogin lukemiset väliin jatkossa :( Tuntuu, että jengi on ihastunu tähän entryyn siksi, että vihdoinkin sille blogikansan salaiselle kateudelle on löydetty äänitorvi (selvennys: suomalaiset teinitytöthän on siis kateudessaan ihan omaa luokkaansa). Toivon ettei asia ole näin, mut en kyl ymmärrä mitä ihanaa monet tässä näkee. Ihan semihupaisahan toi oli sellasessa satiirimielessä, mutta vähän yli meni, loukkaa todennäköisesti monia. Kakkanen maku jäi suuhun vähäc nyt kyllä.
Älkää pliide arvostelko niin kovalla kädellä muita. Internet on blogeja pullollaan, valitsette vaan sitten ne jotka teijän maulle sopii. Ei tarvi lukee xxs-kokosten stylistisöpöläisten kirjotuksia jos ei kerran yhtään hotsita.
Muista Tara: satiiri, ironia ja sarkasmi on aika vaikeita lajeja. Kehottaisin sua pysymään erossa niistä jatkossa, koska tästäkin voi tulla aika monelle paha mieli ja se nyt varmaan ei oo ollu sun tarkotus. :]
Kyllähän tuolta monta henkilöä tunnistaa, itsekin sorrun muutamaan juttuun vaikkei blogini listoilla keikukaan :DD Varmasti joku kiskoo tämän postauksen jälkeen nenäänsä palkokasvit + paljon muuta, mutta asiaahan tämä oli. Osan mielestä ilmeisesti aika ilkeästi muotoiltuna, mutta hei, kiinnostaisiko jotain oikeasti lukea tekstiä, jonka tärkein idea on pysyä koko ajan neutraalina ja kilttinä, ettei kukaan nyt vaan loukkaantuisi?
No eiköhän se ole hyvä että nuoremmilleki on blogeja esim. No Fashion Victims :)
Ps. Tämä postaus ei ollut yhtään hauska vaan ärsyttävä ja haukuit ihan selvästi joitan bloggaajia.
Todella ilkeää ja ihmeellistä käytöstä Tara sinulta, että hyväksyt noinkin rankasti esimerkiksi Pnkdtä herjaavia kommentteja. Todella julmaa. Harmittaa tytön puolesta, kun on joutunut tällaisen keskelle täysin sitä ansaitsematta. Itse en löydä häntä monestakaan kohdasta, vaan lähinnä tuolta löytää juuri surkeaa sarkasmia ja liioittelua, jolla häneen yritetään viitata saamalla aikaan vain itsestä todella ilkeä ja kateellinen kuva. Puhumalla esimerkiksi kokoasioista tai parisuhteesta. Inhottavaa, kun ei tyttö itse ole kumpaakaan juurikaan hekuttanut ja sitten niistä kirjoitetaan tällaiseen sävyyn.
Ja siis nämä kommentit...suuri osa juuri häntä herjaavista kommenteista kertovat ihan jostain muusta, kuin siitä että blogia yritettäisiin nyt jotenkin asiallisesti tai aiheellisesti arvostella, vaan tässä ihan mollataan kyseistä henkilöä. Jos ne eivät kerro kateellisuudesta tai erittäin epäkypsästä ja ilkeästä käytöksesta, niin mikä sitten.
Tästä jäi tosi paha maku suuhun. Harmittaa. Tykkäsin susta Tara ennen, mutta tää oli todella ilkeää, mulla on ollut susta ihan täysin väärä kuva.
Ei mulla tästä tekstistä sen kummempia reaktioita noussut kuin et ajattelin et osa kohdista oli ihan hauskoja yleistyksiä ja osa sit taas vähän turhan henkilökohtaista kuittailua. Mut se mikä mua ihmetyttää ja yllättää, et monet lukijat on aina ihan innoissaan ja pähkinöinä ja osoittaa "palvontaa", jos joku sattuu kirjoittamaan jotain tämän tapaista "vittuilua" toisista.
En ihan käsitä miksi tällaiset ruodintatekstit käsitetään jonain ihme sankaritekoina. :P
Hahahaa mahtavaa Tara! Kukaan muu ei osaisi tehdä tätä näin, että saa itsensäkin sinne mukaan saamaan pilkkaa vielä hauskasti! :D Onneksi selvästi tajua jättää noiden valittajien kommentit omaan rauhaansa, nehän kaivavat oman hautansa jo kirjoittamalla tollaset kommenttinsa tänne! Meillä muilla on ainakin hauskempaa :) Kiitos mahtavasta postauksesta ja hienoa huomata että suurinosa tajus postauksen ihan oikeella tavalla :)(:
"No eiköhän se ole hyvä että nuoremmilleki on blogeja esim. No Fashion Victims :)"
Oon joskus miettinyt miten 20-vuotias nuori nainen saa lukijoikseen niin paljon yläasteikäisiä.. (= kommenttien perusteella asia on näin)? Mun mielestä aika hassua itseasiassa, luulisi, että ihmiset lukevat blogeja joiden kirjoittajat ovat suurinpiirtein samanikäisiä. Onkohan siinä joku isosisko-ilmiö.
HAHA!
Focus on fashionin Sallan tunnisti aika monesta. Varmaan tännekin käyny anona kirjotteleen paskaa kun ei omalla nimimerkillä uskalla kommaa :D
:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
anonyymi: just poistelen noita kommentteja joissa suoraan johonkin bloggaajaan viitataan tai haukutaan. se ei todellakaan ollu tarkotuksena.
ja en tiiä mitä kertoo susta jos tosiaan jokaisesta noista kohista löysit tätä pknd vai mikä olikaan bloggaajaa, koska mulla ei kyllä ollu yksin kukaan vaikuttanu tähän.
"Tuntuu, että jengi on ihastunu tähän entryyn siksi, että vihdoinkin sille blogikansan salaiselle kateudelle on löydetty äänitorvi (selvennys: suomalaiset teinitytöthän on siis kateudessaan ihan omaa luokkaansa)."
oon tästä niin samaa mieltä. juuri tuolta tää tuntuu ja haiskahtaa niin pitkälle. vaikkei taran tarkoituksena olisi ollutkaan, niin tää kommentoinnin taso on ihan järkyttävän kamalaa, miten joitakin ihan tosissaan haukutaan todella ilkeästi. meni kyllä kauas blogin arvostelusta noi tissikommentit sun muut. ällöttävää että toinen bloggaaja sitten vielä hyväksyy tällästä kommentointia ja itse kuitenkin selittää paskaa ettei ollenkaan ollut tarkoitus puhua kenestäkään tietystä. kyllä sulla tara oli, haluat nostaa ittes jotenkin korkeemmalle ja uskotella itelles, että oot parempi kuin he vaikka heidän suosionsa onkin kovempaa.
Siiiiiis. täähän oli ehkä paras postaus ikinä. hyvät naurut ja tara sä ruletat! osaat ottaa elämän niinkun pitää. hitto sun täytyy vielä antaa meille vinkkejä kuinka sä oot noin "jumalainen"?
ps. kauneudesta puhumattakaan!
Luen sua aina ja ikuisesti!<3
anonyymi: luetko ton mun vastauksen tuolta, ku just kirjotin että poistelen tässä koko ajan noita kommentteja jossa suoraan dissataan joitan bloggaajia? meni sullakin taas hukkaan turha analyysi :D
mua miellyttää tää postaus lähinnä siinä mielessä että tämä herättää keskustelua.
näissä joissan kommenteissa esille vilahtanut kateuskortti on kyllä ehkä yksi turhimmista jutuista heittää tämän postauksen yhteyteen. itse en tässä ainakaan pysty näkemään minkäänlaista kateutta vaikka kuinka tihrustaisin. ja on mulla kyllä silmälasitkin päässä ja kaikkea.... ;D
tuossa on kyllä tunnistettu aiks monta bloggaajaa :DDDD
i love you
no eihän tää ny mikään paha ollu :) nauratti vaan, ei ollu ilkee ja hyvä niin :)
"- Älä tykkää muista kuin ulkomaalaisista muotiblogeista. Suomessa ei vaan yksinkertasesti oo ketään joka inpais sua tai ketä ihailisit."
^^tää oli kyllä niin totta joidenki kohdalla :DD
Jäi paha maku suuhun :--(
Jos ei sun tee mieli lukea muita blogeja. Älä tee myöskään tämmösiä. tekee hallaa sun voicen työllekkin, tieks sen? ; --OO
mielestäni oon nyt poistanu kaikki sellaset joissa haukutaan suoranaisesti jotain bloggaajaa. se ei todellakaan ollu tarkotus ja en sitä täällä hyväksy. en aio kuitenkaa pistää mitään kommentinvalvontaa päälle, joten koitan avan päästä poistamaan ne sellaset mahdollisimman pian.
ne kommentit joissa joku tunnistaa jonku bloggaajan josatin kohdasta mä aion antaa olla, koska niin moni voi tunnistaa sinne niin monta ku haluaa ja en nää siinä mitään pahaa :)
Älytöntä, ku jotku täällä selittää jotain, että "kyl kaikki saa pitää just semmosta blogii mitä haluu ei sun tarvi siihe puuttuu.." NYT _PITÄS_ JOSSAIN VAIHEESSA SYTTYÄ SE KUULUISA LAMPPU SINNE PÄÄN PÄÄLLE. Jos muutkin saa pitää semmosia blogeja mitä haluaa, niin tara ei nähtävästi saa.. Toivottavasti tästä alkas joku "vallankumous", että muotibloggaritkin tois enemmän mielipiteitään esille. Jos on kerta siellä Top-listoilla roikkuva, vuosia bloggaillut, yks Suomen "kärkibloggareista" niin ei helvetti, pakkohan sillon on osata vastaan ottaa sarkastista, ehkä jopa hiukan ilkeääkin (vaikka sehän ei taran tarkoitus ollut) palautetta. Ja se on osattava ottaa myös henkilöltä jolla on kasvot. Keep going :)
Ja hei huumorintajullakin pärjää jo aika pitkälle..
en vaan ymmärrä. koska näinhän asia on ja eikös se ole jo äikäntunnilta tuttu asia, että vain kärjistetty teksti toimii ja sitä ollaan sitten joko puolesta tai vastaan.. eihän tässä tekstissä haukuttu ketään, ainoastaan vähän tehtiin parodiaa siitä millainen on hyvä (eli toisin sanoen tavallinen, yleinen) muotiblogi. ei tätä tekstiä ole kirjoitettu verenmaku suussa, miksi sitten kommenttien täytyy olla sellaisia?
Odottelinkin jo innolla että millaistakohan tekstiä Taralta tällä kertaa tulee :D Täytyy kyllä sanoa, että petyin tähän postaukseen, odotin jotain vähemmän jollekin tietylle bloggaaajalle tarkoitettua kritiikkiä ja enemmän sellaista yleistä kommenttia. Vaikka sanotkin asiat suoraan, niin aivan kaikkia mölyjä ei pidä kuitenkaan mahasta päästää :) Toivottavasti ne muotibloggaaajat jotka tätä luettaessa tuli mieleen, ei pahastuneet tästä, koska tää meni ehk vähän liiotteluks, vaik jotain totuudenmukaista tässä olikin ! =)
tää oli aika paska tiesiks, kamalan ilkee, sul ei ollu mitää hyvää syytä pilaa monen ihmisen päivää. Ja sen teit, toivottavasti oot nyt tyytyväine. Jos sä tajuat tommosta huumoria kivat sulle, aika moni muu ei ja sen oisit voinu tajuta.
Ja iha tiedokses vaa, luen tätä päivittäin ja oon ollu erittäin kiltti ja ihana anonyymi.
On se outoo et sanot olevasi niin vahva ja uskallat sanoo mielipitees suoraan. Tää nyt ei kyllä oo sitä. Vaikka sanot postauksen lopussa et näistä voi jokainen bloggari löytää ittesä mut silti noista paistaa läpi kenestä sä oot kirjottanu. Seuraavan postauksen aihe vois olla sun blogin viat. Niin ja onneks olkoon vaan kommenttien määrästä.
Pitäskö itkeä vai nauraa?! Hauska postaus jos sen ottaa huumorilla, mutaa pliis, miks dissaat niiiin selvästi esim. Sallaa ja Emmiä? Tän postauksen perusteella ja siinä ilmitulleiden päätelmies kautta voi päätellä, että oot vain kade muille. Oon pitänyt sua järkevänä ja fiksuna, mut tässäkin tapauksessa koulutus/opiskelupaikka=fiksuus
Mun mielestä nämä muutamat valittavat anonyymit täällä tekee vaan isomman merkityksen sille, että miks pitää olla sellasia ihmisiä kuin Tara olemassa! Ilkeilemättä toit asian hauskasti esille ja noi kohdathan sopii melkein jokaiseen blogiin, itsehän nämä kommentoijat täällä nimittlee sinne ketä millonkin.
Moni näyttää myös unohtavan, että Tara pisti tässä itsensäkin likoon kertomalla että lukeutuu noihin itsekin =)
Herätys nyt ihmiset! Te itse teette tästä ilkeän ja pahan postauksen! Huomatkaa muiden ihmisten reaktio, ehkä te olette vain väärässä? ;)
kyllä kauhistuttaa nää vahingoniloset kommentit. kuka voi saada kiksejä tällasesta? "jeejee hyvä tara oot iha vitu paras".. täältä sitä luulis niitä teinejä löytyvän :O
ei tää nyt kyllä kielellisesti oo mitenkään upeen mahtava kirjoitus enkä ymmärrä miten HANKI STYLISTIN KOULUTUS on jotenki suosion tavoittelua tai miten sen voi yleistää? mitä jos se kävi sen vaan ku kiinnosti? :) taidat vaan olla kateellinen ku mungolifen annalla ja no fashion victimsin emmillä on niin hyvät kropat ja parisuhteet? ;D jotku kohdat oli ihan hauskoja, jotku tekemällä tehtyjä :)
Muahahha kuinka jotku kehtaa ottaa tuon jonkun jo mainitseman kateellisuuskortin esille? =D=D Mun mielestä se on tästä kaukana.
Toivottavasti huomaat että melkein kaikki oli/on sun kanssa tässä samaa mieltä. Noi pari hassua valittavaa anonyymia vaan tekee pointtisi selvemmäksi =)
olipas kypsä ja suora postaus. ei jotenki iske tällänen että haukutaan julkisesti tiettyjä tyyppejä. eli kaikkia paitsi sun bloggaajafrendejä. jokainen tyylillään :)
HEI UNOHDIT
että täytyy aina muutaman päivän loman ajalle tehdä iso kasa turhia ajastettuja postauksia, koska muuten voi SUOSIO laskea,
SNIIF!
:::::::::::::::::::::::::::)
tännehän ne kaikki demittäjät nyt sit tulee haukkuun tiettyjä bloggaajia. onnea voice ja onnea tara :)
Postaus oli paikoitellen hyvinkin hauska, ja paikoitellen epäonnistunut. Epäonnistuneella tarkoitan sitä, etten usko sinulla olleen tarkoitus lahdata ketään julkisesti. Lahtauksen suorittavatkin jotkin kommentoijat, jotka suoraan nimeävät inhokkejaan, kun taas osa kommentoijista osoittaa suosiotaan. Suosion osoittamisessa ei ole sinällään mitään pahaa (sanoinhan itsekin, että postaus oli hupaisa), mutta jos suosio osoitetaan nimenomaan sen vuoksi, että kommentoijat ovat mielissään julkisesta pilkkaamisesta, niin se on surullista.
En edelleenkään ajattele, että tarkoituksesi on pilkata porukkaa julkisesti. Nyt vaan keinot itseäsi huvittavien piirteiden esiintuomiseen ovat kyseenalaiset. Hauskaa se on silloin, kun nuo pointit koskevat suurta joukkoa, ja koko bloggaajaporukka voi nauraa itselleen. Arveluttavaa ja väärin se on mielestäni silloin, kun nostat esiin asioita, jotka sopivat tiettyyn bloggariin, ja joka ei itse voi tiettyihin asioihin vaikuttaa (esim koko, poikaystävän palvonta).
Pidän blogissasi siitä, että olet rohkea. Rohkeudesta ei kuitenkaan ole kyse silloin, kun nostaa esiin esim toisen bloggaajan ulkonäköön liittyviä ominaisuuksia, niitä arvostellen. Se on vaan yksinkertaisesti surullista.
Pääosin tuo postaus ja idea oli hauska, muutama rimanalitus mukanaan. Palvonta-reaktiota "yleisön" ja erityisesti joidenkin suosittujen bloggajien puolelta en ymmärrä yhtään, juuri noiden rimanalitusten vuoksi.
TARARARARARARAARARAR!
Rakastan sinnuu.
En siksi että teit tän postauksen.
Vaan sun sielun lujuutta.
Plääplää. No hitto. :D
Tuossa oli aika hyviä huomioita. Itsekin kyllästyin jossain vaiheessa joissakin blogeissa olleisiin blogilista- ja kävijämäärähehkutuksiiin. Eikä sitä blogilistavalitusta, siis on ok sanoa kerran että nyt ei päivity, jos vaikka BL saisi tiedon siitä, että homma ei pelaa, mutta kun joka postauksesta on siitä, niin hohhoijaa.
Samaten olen joissakin blogeissa huomannut tuota, "ei vitsi, että olen pieni" tai sitten "olen vähän lihonut ja on tullut pömppis". Kuvassa on sitten sellainen pikkuruinen tyttö. Pitää varmaan muistaa ensi kerralla laittaa ostosten esittelyyn koko esille.
Postauksessa oli hauskoja juttuja, mutta muutamissa kohdissa tuntui pahalta eräiden puolesta. Toivottavasti ovat ok, koska läpällähän tämä on tehty. Joskus vain huvittaa lukea joitakin blogeja, kun on tehty samalla kaavalla ja toistetaan tiettyjä juttuja. Suorapuheisuudesta olen sitä mieltä, että se on hyvä asia, mutta se ei tarkoita että pitäisi loukata. Tämä oli siis yleisesti, kun tuntuu että jotkut täällä pitää sitä automaattisesti hyvänä.
Mä tunnistin give wings to my life Lauran, MouMoun ja Focus on fashion Sallan joissain kohdissa. ^_^
Mua just ärsyttää nuo samat jutut joissain blogeissa. Varsinkin Sallan ja Lauran.
Olihan tuo hauska postaus ja siinä ole oikee aihe mukana, noinhan se menee, mutta mielestäni tuon olis voinut vähän asiallisemminkin esittää. En tarkoita sillä sitä, että pitäis sanoa kiltisti ja neutraalisti, mutta tässä mentiin vähän liian henkilökohtaiseksi ja loukkaavaksi, vaikka vikassa kappaleessa yrititkin sivuttaa vastuun tekstistäsi.
''Sehän on siis ihailtavaa, että "aikuinen" nainen on kääpiömitassa ja vartaloltaan yhtä naisellinen ja muodokas ku 12v poikalapsi. Lantionympärys 60cm, rinnanympärys 60cm ja pitkät hiukset 140cm varressa tekevät sinusta aivan takuuvarmasti maailman upeimman naisen, ainakin jos ne 13v lukijat niin sanovat.''
Oliko tätäkään järkeä laittaa ihmiset, kun eivät esimerkiksi pituudelleen voi mitään. :)
^ehkä kyse olikin siitä sen hehkuttamisesta, ei siitä itse pituudesta?
ihmiset on hölmöjä :) tää oli ihan mahtava postaus!
Tää oli hyvin kalastettu postaus. Se että monet bloggaajat löysivät itsensä antoi suuruudelle huippunsa että esimerkiksi kokoon tai poikaystävään et voi itse vaikuttaa. Oletko itse kenties kateellinen? esimerkiksi mungolifen Annalle? Luulisi teidän olevan hyvissä väleissä, mutta näinkin angstirikkaanpostauksen jälkeen luulet välien hiiltyvän hiljalleen..
Kyllä itse väittäisin että moni bloggaaja saa aiheetonta negatiivista palautetta kateuden takia.. En ymmärrä miten voit väittää ettei näin olisi. Suomi on tunnetusti kateellisia ihmisiä täynnä.
Ja kun IHAN OIKEASTI kirjoituksessasi on suoria lainauksia esim. no fashion victimsistä, voisit ehkä myöntää sen suoraan etkä väittää että me lukijat vaan "nähdään asioita", "kuvitellaan" ja "alitajusesti yhdistetään" tiettyyn henkilöön..
En IKINÄ kommentoi yhdenkään blogin kommenttiboksiin - sen sijaan sivusta seuraan blogeja hyvinkin aktiivisesti ja tiedän missä mennään.
Teen nyt poikkeuksen. Hyvä postaus. Arvostan, että joku sanoo ääneen kaiken tuon, mikä varmasti on käynyt yhden jos toisenkin, niin bloggaajan kuin lukijankin, mielessä.
Toivottavasti tämä linja säilyy sun osalla jatkossakin. Blogisi on raikas tuulahdus massan keskeltä!
"Oliko tätäkään järkeä laittaa ihmiset, kun eivät esimerkiksi pituudelleen voi mitään. :)"
VOI HELVETEN. aivottomat apinat taas ajattelemassa. tara tarkoitti selvästi sitä liiallisesta hehkuttamista. tottakai jos on tyytyväinen kroppaansa ja pituuteensa siitä voi sanoa yhdessä postauksessa että tykkään kun olen lyhyt. mutta se että tunkee hitto jokaiseen postaukseen että "kääpiöt vittu rules" on jo liikaa.
anonyymi: missä kohassa oli suora lainaus?? mä en kyllä todellakaan ole tietoinen mistään suorasta lainauksesta tai viittauksesta tähän emmiin? esim toi pienuus kohta tulee MONESTA bloggaajasta, ei siitä että he ovat lyhyitä, vaan siitä hehkuttamisesta joka mun mielestä on outoa :D etteköhän te nyt ite kaivele niitä hautoja niille bloggaajillenne? :D
hei nyt herätys ihmiset, te ootte ihan hassuja :D
Oot kyl tästä lähin mun lempibloggaaja! <3
"kääpiöt vittu rules"
ehkä päivän naurut! :D
mutta tämä postaus laittoi kyllä ajattelemaan.
Tää oli just hauska! Oot rohkee ku uskallat omalla naamallas laittaa tällasta tekstiä. Mun mielestä ei ollu ilkee ollenkaan, mutta mulla onki huumorintajua. ;)
"anonyymi: meetkö lukemaan uusiks ton postauksen lopun ettei susta vaan saa tosi lapsellista ja epäkypsää kuvaa :("
Niin aivan, olet siis tosi kypsä ymym kun kirjoitat paskaa muista bloggareista, ja sen jälkeen kuitenkin loppuun laitat jotai surkeaa selitystä että emmä tätä oikeesti tarkota piip piip. Ja oikeesti tä oli tosi huono postaus, mulle tuli esim. Emmin puolesta tosi paha mieli, koska naurat sille aika suoraan. Ehkä tää susta piti puoliks olla hauska ja puoliks jotai muuta, mut varmasti loukkasit nyt vaikka just Emmiä :( Nyt lähti kyllä tara suosikeista, sääli
tää oli ihan super !
mää en taida olla ihan tavallinen "muotibloggaaja" enkä pidäkään kyllä itteeni semmoisena :---)
En itekään nähnyt suoria lainauksia Emmiin. voi hyvät hyssykät kun on kiivasta taistelua :D
Mäkin rupesin miettimään tätä Taran rohkeutta ja aitoutta. Kyllä sitä kirjoitellaan mutta aina postauksen loppuun: piiiiip, en tarkoita sitä ja tätä ja tota..
whattaa?
haha, otanko mä jotain muka takas tossa lopussa? mähän nimenomaan siinä vaan kerron, että kuulun itsekin niihin joita tossa arvostelen ja että älkää ottako bloggausta tai mitään siihen liittyvää, esim tätä postausta, liian tosissaan :D
en kestä miten tolloja jotku voi olla :) olkaa vaan, mulla on hauskaa täällä töissä :D
"En itekään nähnyt suoria lainauksia Emmiin. voi hyvät hyssykät kun on kiivasta taistelua :D"
Niimpä! Mistä näistä ihmisiä oikein tulee?? Aivoja täytyy saada ostettua jostain. Tai edes huumorintajua?
Haha! näistä kommenteista saa niin päivän naurut! :`DD
oikeesti kyynelehdin täällä.
nyt ihan oikeesti ihmiset, tää on kyllä niin bloggareitten raiskauspostaus että ihmeessä kannattaa mennä vaikka virkavallalle puhumaan!
Hei älkää pistäkö niitä kommentteja jossa haukutte muita bloggaajia! Mua voitte ruotia niin paljon ku haluatte, mutta mä poistan jokaisen kommentin jossa haukutaan jotain tiettyä bloggaajaa.
Sano nää jotku mitä tahansa, ni se ei ollu mun tarkotus ja sitä en myöskään muilta täällä hyväksy.
Kukin tyylillään, niin Tara kuin kaikki muutkin (muoti)bloggaajat.
Eiköhän se ole ihan hyvä juttu ettei kaikki blogit ja bloggaajat ole samasta puusta.
Miks vielä pitää yrittää vääntää ja kääntää koko ajan jotain riitaa asioista joilla ei kuitenkaan omaan elämään niin suurta vaikutusta ole.. huoh..
Täällä huomaa nyt niin selkeesti että moni bloggaaja joka on ottanut tästä tekstistä itseensä kommentoi täällä anonyyminä.
Että pisteet vaan teille!
tara. sä olet niin huippu ja mä olen NIIIIIN samaa mieltä sun kanssas :DD
Voivoi taru kun sä et olekaan enää niin pieni kun joskus olit ja sehän sua vasta sieppaakin! Näytät lähinnä läskiltä poikalapselta. ;)) Oujee tarunblogi 1 vee ja WHO CARES. :D Niin ja on ihankiva kun julkaistuissa "naamakuvissa" on jotain rajaa, eikä mitään darrasilmä aknelärviä. :) T.: Vaihdan blogger id:n anonyymiks ja käyn kommentoimassa.
Ihan mahtava :D Tuli mieleen ensimmäisenä No fashion victims :D:D Taidankin siirtyä lukemaan tätä blogia. Edellä mainitsemani blogi on ollut suosikki pitkään, mutta nykyään tulee vaan paha mieli ja paskaa niskaan ku sinne erehtyy eksymään.
Terveisin uusi lukija :)
ja tän ei pitänyt olla mikään hyökkäys ketään kohtaan, mutta kuitenki löyty "suoranainen vinkkaus".. ei varmaan tarvitse piiilovittuilla vaan voit kertoa meille kaikille ihan suoraan että ketä tarkotat ettei sitä tarvitse spekuloida..
"Täällä huomaa nyt niin selkeesti että moni bloggaaja joka on ottanut tästä tekstistä itseensä kommentoi täällä anonyyminä.
Että pisteet vaan teille!"
TIEDÄN AINAKIN YHDEN SELLAISEN!! ;)
olen samaa mieltä että suoraan vaan ketä tarkoitat! sillä sä rohkeutes näytät! rakastamme sua silti!<3
Muuten ihan hauska toi Taran ulkonäköä haukkuva kommentti, mutta kun kyseessä on kuitenki bloggaaja joka pesee kenet vaan sillä darrasellakin naamallansa ;) Eikä tota vartaloa ihan helpolla päihitä!
U rock!! Jatka samaan malliin, sait ainakin tämän vakiintuneen lukijan tykkäämään susta vieläkin enemmän!! :)
Ja pakko lisätä etten mä eikä varmaan Tara/moni muukaan tällä pahasti naura,se on hyväntahtoista naurua/ vittuilua tyyliin kavereiden kesken jonka tajuaa tai ei. Mä itse ainakin voin ihan noukkia tuolta parikin kohtaa joihin sovin mutta hittoaks sen väliä:D Tää on samalla tavalla hassua kun ne pilapiirrokset joissa jotain naaman kohtaa korostetaan. henkilökohatisimmista en tiedä koska en kyseisiä täällä kommenttilootassa mainittuja blogeja lue,tai no Sallaa joo,mutta ei esim tota stylistijuttua en edes pystynyt loukkaantumaan sallan puolesta koska tää juttu ei ollut tarkoitettu ymmärrettäväksi niin.
kuvitteletko että olet ainoa joka kirjoitta asioista suoraan ilman hienostelua?väärin! kuvittelit vissiin olevasi kovinkin omaperäinen kun tämmöisen postauksen halusit tehdä :D
Niin ja olen to.kyllästynyt että sun täytyy joka helvetin maanantai mainita siitä kuinka on pitänyt mennä jo aamusta aikasin antamaan turhan tärkeitä kommentteja Voicelle..haastattelut joissa et osaa edes sanoa mitään toisinsanoen et edes tiedä mistä puhut..yrität vain vaikuttaa kovin muotitietoiselta neidiltä vaikka todellisuudessa et tunnu tietävän asiasta juurikaan mitään!Ottaisit asioista edes selvää ennen kuin menet kertomaan siitä eetteriin!
Voi rakkaat, ku mähän sanoin jo suoraan ketä mä tarkotan :D Eikö se lue tuolla selvästi?
Tarkoitan MINUA ja montaa muuta bloggaajaa. Täälläkin kommenteista huomaa, että moni on veikannu samaan kohtaan montaa eri bloggaajaa.
Stylisti kohta koskee joo Sallaa JA MINUA ja muutamaa muutaki joka tästä aiheesta blogissaan hehkuttaa. Viimenen koski suoranaisesti yhtä bloggaajaa ja kyseinen henkilö varmasti itsensä tunnistaa ja se riittää mulle :)
Kyllä on eräät bloggajat ihanasti tunnistettu. Mutta samaa mieltä ollaan täälläkin. Sun blogisi on onneks aina loistanut erilaisuudella.
on kiivasta taistelua kyllä mm. erään pienikokoisen bloggajan kommenttiboksissa. voi kyynel, sanon minä.
T: Julia
Eikä tätä kommenttiboksia :DD Porukalla on kyllä pipo PIKKUSEN liian tiukalla. Huumorintajua peliin ihmiset!! Ja opetelkaa lukemaan, Tara on maininnut monta kertaa, että tekee itsekin joskus noita juttuja ;)
Jag tycker om! Jättebra.
huomasin kans että eräässä blogissa käydään kovaa taistelua. :`D
Hahhahhah, aivan mahtavaa. Oot kyllä niin epäkorrekti ääliö kuin mahdollista ja sekös tästä touhusta tekeekin hauskempaa. Hehhehheh, vieläkin naurattaa.
Ai, ja sellainen juttu, että vaikka itse riemuitsin suuresti tästä postauksesta ja monet jutut, jotka mua ärsyttää joissain blogeissa ja on saanut mut lopettamaan niiden lukemisen (esim. ylenpalttinen mainostus ja voieivoieivoiei, minkäs teitte kun te kaikki luette mun blogia ja nostitte mun rankingia ja ah, rakastatte mua niin kamalasti - sössötys) oli nostettu osuvasti esille, Bea:n kommentti oli silti musta aika asiallista kritiikkiä.
Mua ärsyttää Tarassa sen liika avoimuus. Ja tää oli pohjat.
pakko käydä viel kommentoimassa, vaikka tänne tulee ehkä miljoona kommenttia, mutta mitä järkeä on suuttua näin pikkuasiasta hyvänen aika?:D tästä tuli kyllä vuoden paras vitsi, kun näitä kommentteja lueskelee täällä:P vaikka itekkin luen blogeja, joihin täällä (huom.) SAATETAAN viiteta, ei se minua haittaa yhtään, että joku antaa heille rakentavaa kritiikkiä:P Eiköhän moni kumminkin ajattele näin ja hyvä on herätellä ihmisiä huomaamaan, että asioilla voi olla toinenkin puoli. ja luulen, että melkein kaikki tunnistivat juuri sen oman lempibloginsa täältä, sillä mainitut asiat näyttävät toistuvan lähestulkoon kaikissa muotiblogeissa. Siitä on turha syytellä Taraa mun mielestä:D Hän vain sanoo ääneen sen mitä muut vain ajattelevat:> Mun mielestä asiallisesti saa sanoa mitä tahansa, sillä eihän koskaan voi miellyttää kaikkia. Eletään kumminkin sananvapaassa Suomessa, eikä missään kommunistimaassa:D
Pakko vielä täsmentää: siis se bean eka kommentti. Koska onhan se niin, että vaikka meille tavallisille tallaajille tämä teksti tuotti aikamoista riemua, tietyt bloggarit voivat tosissaan pahoittaa mielensä, eikä se kai liene kenenkään edun mukaista.
"Mua ärsyttää Tarassa sen liika avoimuus. Ja tää oli pohjat."
Neiti täydellisellä on onneksi monia muita blogeja joita voi käydä rauhaisin mielin lukemassa. Ollos hyvä.
Tollakin joku point? Onhan se ihan ok, että jos et tykkää niin vaivaudut sen tänne kirjoittaan. Tara varmasti kyynelehtii seuraavat viis viikkoo kun ei saanyt sua enään lukemaan.
mmmmmmmmmmoummmmmmmou.
kunhan vaan moumouttelin :D
On se hassu että ihmisillä on hirmuinen tarve vetää se herne nenuseensa. Luettuani kommentit läpi muutamaan kertaa, ne voisi jakaa
TYYPPI-A: Luin Taran tekstistä läpi vain joka kolmannen sanan jo valmiiksi herne nenuun vedettynä kun Tarahan oli kirjottanu et se postaa sellasen toisia bloggareita arvostelevan postauksen ja haukkuu ne (tai siis niinhän minä tulkitsin) ja tulin tänne heti puolustaa mun lempibloggareita kun se kuitenki haukkuu just niitä.
TYYPPI-B: Mää palvon Taraa koska suoraan sanominen huippua ja sanon huomenna kyllä muutamalle tyypille koulussa että ne on liian laihoja ja ärsyttäviä ja pinnallisia!
TYYPPI-C Kommentoi vain sitä kuinka paljon odottaa tappelun ja sodan syttymistä ja sitä kuinka bloggaajat alkaa ruotia toisiaan. Olisihan tässä vielä hetki Kaunareiden alkuun ja tylsää on. Tai sit ainakin yritän päätellä kuka anonyymeistä on kukakin bloggaaja koska pakko niiden on sotia. no sotikaa nyt!
TYYPPI D: selkeästi vanhemmat kommentoijat jotka kommentoi kirjoitustyyliä ja muotoa loogisesti ja kriittisesti. Kertovat mikä hyvää ja mikä huonoa mahdollisimman neutraalisti. Esiintyvät usein nimellä mikä kunnioitettavaa.
Musta testin idea oli hyvä mutta kirjoitus ei ollu kovin kypsää. Sarkasmi on kyllä tyylilajina tosi vaikea, Nyt lipsahti loukkauksen puolelle hieman.
Tarana olisin siteerannut omaa blogiaan niihin kohti joissa tunnisti itsensä eli osoittanut niin että tekee tässä pilkkaa myös itsestään :) Olisi piristänyt tekstiä huomattavasti ja vähentänyt sitä sellaista lynkkaysmeininki kommentointia. Itselleen pitää nauraa koviten. Ja ehkäpä myös postituksen pohtiminen etukäteen lisäsi "kansan kiihkoa" eli alettiin odotella sellaista mollauspostia ja kun sellaista ei täysin tullutkaan, siitä tehtiin kommentoinnissa sellainen.
itse kaipailisin vanhempia bloggareita lisää. (siis tarkoitan sellaisia joiden ikä on lähempänä 30 kuin 20 :))
a luulen, että melkein kaikki tunnistivat juuri sen oman "lempibloginsa täältä, sillä mainitut asiat näyttävät toistuvan lähestulkoon kaikissa muotiblogeissa. Siitä on turha syytellä Taraa mun mielestä:D Hän vain sanoo ääneen sen mitä muut vain ajattelevat:> Mun mielestä asiallisesti saa sanoa mitä tahansa, sillä eihän koskaan voi miellyttää kaikkia. Eletään kumminkin sananvapaassa Suomessa, eikä missään kommunistimaassa:D"
Perfekto! Luulisi näiden pikkulikkojenkin ottavan kritiikin hyvänä. Eikä heti ruveta aukomaan ja syyttelemnään Taraa. Ihan oikeesti. Herätys Suomi! ja huumorintaju ois kans vitun jees.
28 vee lukija on eräs bloggari. I know. Sorge vaan, baby! ;)
28-vee lukija: mulla on tossa lunnoksena valmiina postaus jossa oon kirjottanu jokaisen sellasen kohan tosta jonka ite koen tekeväni tai jonka koen koskevani mua. piti julkasta se heti tän jälkee, mut en tosiaankaan tajunnu että tästä tulis tällänen sotatanner :D tuntuu että täällä tosiaan on paljon tota sun mainitsemaasi tyyppi a:ta ni en tiiä onko senkään julkasussa mitään järkeä ku menee monelta NIIIIIN ohi nää jutut :)
"kuvitteletko että olet ainoa joka kirjoitta asioista suoraan ilman hienostelua?väärin! kuvittelit vissiin olevasi kovinkin omaperäinen kun tämmöisen postauksen halusit tehdä :D
Niin ja olen to.kyllästynyt että sun täytyy joka helvetin maanantai mainita siitä kuinka on pitänyt mennä jo aamusta aikasin antamaan turhan tärkeitä kommentteja Voicelle..haastattelut joissa et osaa edes sanoa mitään toisinsanoen et edes tiedä mistä puhut..yrität vain vaikuttaa kovin muotitietoiselta neidiltä vaikka todellisuudessa et tunnu tietävän asiasta juurikaan mitään!Ottaisit asioista edes selvää ennen kuin menet kertomaan siitä eetteriin!"
EI TAUTI!! muuta en voi sanoa. Hanki sä elämä ja kasvata aivot. tara on paras.
Voi helvetti. Sano nyt suoraan ketä tarkoitat näillä? ei se maailmaa kaada!
anonyymi jonka kommentit poistin äsken: pidetäänkö omana tietona ne ketä sä löysit niistä kohdista, en halua tästä muiden bloggaajien haukkumiskenttää :)
mainitse joka maanantai aamu kuinka olit kuin perseesee ammuttu karhu voicella :D
reps tara!
TARA!<3
Herraisä.
Ovatko nämä anonyymit kannattajat, (jotka esittävät tekstin yhteneväisyyksiä tietyistä bloggareista etunimillä) näiden bloggareiden ystäviä/sukulaisia, vai seonneet todella virtuaaliystävyyteen blogien lukemisen takia??!!
Eikös postauksen tarkoituksena ollut herättää keskustelua? Se on ainakin saavutettu.
Se, että tuliko yksikään teinixihqdaaGTluuvrakkautta lukija kriittisemmäksi lukemaansa kohtaan, jäi mulle epäselväksi. Luultavasti ei.
Mun mielestä tossa tekstissä ei ole mitään haukkumista tai dissausta. Eräs asia on vain otettu esille hyssyttelyn sijaan ja esitetty siitä mielipide.
Mut tosiaan, jos anonyymeillä hädintuskin on opppivelvollisuus suoritettuna, ei voine odottaa mitään rakentavaa keskustelua tästä(kään) aiheesta.
Jätän sanomatta mitään tosta postauksesta. Mut kysyn et onks toi tara banxx kirppis tarkotuksella vaan valituille? Siis kun tohon tuli et "sinua ei ole kutsuttu" yms yms. Vai onko vielä kesken?
Tara toi oli kyllä M A H T A V A A!!! en mä osaa oikeestaan muuta tohon sanoo :DD
joku ihmisperse sanoi: "Voivoi taru kun sä et olekaan enää niin pieni kun joskus olit ja sehän sua vasta sieppaakin! Näytät lähinnä läskiltä poikalapselta. ;)) Oujee tarunblogi 1 vee ja WHO CARES. :D Niin ja on ihankiva kun julkaistuissa "naamakuvissa" on jotain rajaa, eikä mitään darrasilmä aknelärviä. :) T.: Vaihdan blogger id:n anonyymiks ja käyn kommentoimassa."
kusisin hunajaa jos darrassa näyttäsin yhtä hyvältä ku Tara. ei oo niinku suurin osa näistä pikkulissuista et laitetaan kilo pakkelia naamaan ja muikistellaan se tuntitolkulla harjoteltu teinipose-ilme naamalle. tara on luonnollisen kaunis ja ah niin hyvällä huumorilla höystetty bööna <3 ja keskittyy elämässä olennaisempiin asioihin ku joka suupalan tarkkailuun ja omistaa SILTI unelmakropan. (kyllä,olen katkera ;)
nii että otappa se pää pois perseestäs ja koita vaikka nauraa, elämä on yllättävän mukavaa jos ei oo kusipää.
hehee :) 28-vuotias on kyllä ihan 28-vuotias tylsä opettaja kehäkolmion ulkopuolelta :D ei omaa blogia, eli sorge vaan :) mut tulipahan todistettua oma pointtini tässä samalla :)
Tara: joo, sen postauksen julkaisulla olisi tässä vaiheessa sama reaktio kuin vedellä hanhen selässä, valuis pois tekemättä mitään vaikutusta. Osa on varmaankin katsonut Mikkosia eilen telsusta ja valmiiksi ollaan jo lynkkausmeiningillä menossa :D
mut hei, parempaa onnea ens kerralla :) (siis sen suhteen että saa kansa paremmin tajuamaan sitä mitä tarkoitat) ammattini puolesta voin sanoa et nuoret naiset ei ole sitä helpointa kohderyhmää kun suu toimii paljon nopeammin kuin se ajatus :D
Naurut sain:D
Lähetä kommentti