tiistai, 31. elokuuta 2010

Thaimaa 0110

Moikkamoi!

Oon pari päivää fiilistelly mun Thaimaa-valokuvakansiota ja päätin just, että syön vaikka Ladan papanoita (siis ruokaa, en... no nevermind.) jotta päästäis Mikon kanssa joko Portugaliin keväällä tai Thaikkuihin talvella. Meillä on kummassakin paikassa sukulaisia/perhetuttavia, joten asuminen ois melko halpaa tai ilmasta, mutta jostain syystä ei olla koskaan saatu aikaseks lähteä mihinkään. Tai jostain syystä, eli siis ei olla säästetty matkoihin. Yli kolme ja puol vuotta yhessä, mut ei yhtään yhteistä matkaa Tallinnaa pidemmälle :(

Viime tammikuussa oltiin äidin puolen suvun typyjen kanssa Thaikuissa, jossa asuu mun eno, eli äiskän veli. 10 päivän matka oli IHANA, vaikkakin kärsin koko matkan ihan käsittämättömästä turvotuksesta, joka näky ja tuntu parhaiten nilkoissa, jaloissa ylipäätänsä ja vyötärön/vatsanseudulla. Se oli todella inhottavaa, ei siis pelkästään siks, että näyttää turvonneelta, vaan se olotila! Yks syy oli varmaan se, että täällä oli sillon niin hullut pakkaset ja siellä taas hullut helteet, ni elimistö meni ihan jumiin. Suosittelen siis ottamaan vaikka pellavansiemeniä tai muuta kätevää mukaan, jos suunnittelette matkaa noin isoilla lämpötilaeroilla :D Kyllä meiän seurueesta muutkin kärsi tosta, mut mulla toi meni jotenki ihan yli.
Niin ja tietysti se miinus, että sain salmonellan. Lääkäreiden mukaan mun elimistössä kukkimisen aloittanut salmonella pisti vatsan ja kehon vielä enemmän jumiin, joka vaan pahensi turvotusta ja oloa.  Eli varokaa tota yhdistelmää! :D Vähän noiden mun lomakuvien fiilistä siis pilaa se, että näytän niin sairaalta tai huonovointiselta koko ajan :( Hyvä puoli oli kuitenki se, että se Salmonellan pahin huippu, ihan itse sairaus, iski kunnolla vasta Suomessa. (Siinä taas ei ollu hyvänä puolena se, että lääkärit ei uskonu sen olevan mikään matkatauti, vaan väkisin leikkasivat mun umpparin. Oli kiva kärsiä salmonellan oireista samalla ku vatsassa 15 cm leikkaushaava parantumassa.)
Harmillista oli myös se, että mulla oli tosi huono kamera tuolla mukana. Ens kerralla otan kunnon kameran, ni saan ikuistettua ihanat maisemat ja muut hetket paremmin :)

No mutta pidemmittä näppäilyittä, tässä olis Thaimaata mallia tammikuu 2010:

Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic
Image and video hosting by TinyPic

Ah. Pakko päästä pian takas :)

Nyt Ladan kanssa lenkille, sitte pieni jumppa ja suihkun kautta Bassolle palaveriin. Palataan!

Ja musiikkina tietysti:



10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ah mitkä maisemat! Itsekin olen aina haaveillut matkasta Thaikkuihin ja olenkin päättänyt, että joku päivä vielä lähden sinne reppureissulle :) Lennot on vaan aika suolasen hintaiset.. Mut tosiaan, jos vaan alkaa pikkuhiljaa pistämään rahaa sivuun, niin kyllähän se reissuunlähtöpäivä joskus koittaa :)

/mirka

Anna kirjoitti...

Mä en huomannu mitään näkyvää turvotusta sussa. Se olo on kyllä ihan saakelin epämukava. Sellanen "haluun pois tästä vartalosta"-tunne.

Mäki haluan pian tonne. En oo siis koskaan käyny, mut ku alan miettiin niin onkohan ikinä nähnyt yhtäkään rumaa kuvaa thaikuista? Toi vesi on just tollasta niin kutsuvan väristä, taivas ihan sininen, hyvää ruokaa, hyvää juomaa, eläimiä ja ihan älyttömän kaunista luontoa. Ja halpaa. Yks miinuspuoli on kyl se prostituution määrä, oliko se hirveen näkyvää siellä missä te majailitte? Niin ja missäpäin Thaimaata te asustelitte?

Tää oli kiva postaus. Ihania kuvia ja toi kilppari oli aika pelottava. :-D

Riikka kirjoitti...

Ihania lomakuvia! Kamala matkakuume taas, ois niin siistiä päästä talvella jonnekin lämpimään :)

hhhhhot kirjoitti...

awwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww

Tara kirjoitti...

mirka: jep, sepä siinä, ku noi lennot maksaa niin törkeesti. pitäis hulluilta päiviltä aina ostaa, eikä ne siltikään oo kovin halpoja :) ja sitte ku meiän taloudessa ois sitte viel kaks maksettavaa jos lähetään :)

anna: mä kyllä huomaan :D oon normaalisti aika kaponen sivusta päin katottuna, ja esim tossa missä istun rantsussa sivuttain kameraan päin, näkyy ihan selvästi mun epämukavaolotila :( mutta ei mua tosiaan niin haittaa se miltä näyttää, vaan se oli niiiiin hirvee se olo!
me käytiin just prostituution mukamas paratiisissa, eli pattayalla ja sitte koh samet saarilla. jos menee sille huorakadulle pattayalla, ni näkee kyllä niitä maksullisia tarjolla olevia, mutta jos pysyy siltä poissa, ni ei niitä näy missään :)

riikka: no niin ois! ku sais vaan säästettyä :)

hhhhot: .. :D

Heiji kirjoitti...

En todellakaan ala. Me oltiin viime vuoden marraskuussa thaimaassa kun aviomies täytti 30v. nyt on matkakassaan säästäminen alkanut, jospa lähdettäisiin mun 30v bileisiin tuonne koko perhe :)

slimmi kirjoitti...

oioi, lomakuvia ja hyviä sellaisia :) Tosin lomamaiseman edestä pitäis pulittaa melkoisesti jos tuonne haluaa :/

Anneli kirjoitti...

Heeei olitteko Koh Samedilla? Noi keinukuvat ja se kalliomuodostelma näyttää ihan siltä! Tai oikeastaan mottorivenereissulta Koh Samedia ympäröiviltä pikkusaarilta?

Anneli kirjoitti...

No niin ja enpä taas lukenut lauseita loppuun ennen kuin kysyin, mutta sainpa vastauksen :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kuvia! :)