keskiviikko, 2. helmikuuta 2011

Päivää palasina

Eilen myö leipastiin sämpylöitä. Näihin tuli muistaakseni 5dl kaurahiutaleita (mä käytin ruis), 7 dl vehnäjauhoja, 1 tl suolaa, 1 kuivahiivapussi ja ne kun on sekasin, niin lämmitettyä maitoa 5 dl sekaan, ja sen jälkeen vielä n. 0.5 dl oliiviöljyä mukaan ja kunnon sekotus. Sitte kohoamaan 30 minsaks, jonka jälkeen pyöritellään (ei kuitenkaan kauheen tiiviitä, taikinaan saa jäädä vähän ilmaa) sämpyläklönttejä pellille ja pyyhe niiden päälle, ja annetaan kohota vielä n. 30 min. Sitte uuniin 225 asteeseen n. 10-15 min.

Ja niitähän sitten syötiin höyryävän kuumina voin ja juuston kanssa. Nam.




Tänään oon taas hihitelly Lyrkky-Tyrkylle ja sen lempparipeitolle, kun ne ovat kellotelleet tuolla rinnakain pitkin lattioita. Lada kulkee toi peitto selkänsä päällä vaikka kuinka pitkään, kun kaikki muut härpäkkeet se kyllä pyrkii aina puistelemaan pois päältänsä mahdollisimman pian.

Ja tänään olen myös mutustellut kovasti näitä. Tai mutustelen koko ajan. Tuli jo vähä  paha olo :( Eli aurinkokuivattuja tomaatteja ja cashew-pähkinöitä. Mussa kasvaa kohta pieniä cashew-pähkinöitä mä luulen.

Kävin myös Jenskan luona hakemassa täydennystä koruvalikoimaani, omista koruistani tosin. Ensin piti ottaa vaan muutamat korvikset mukaan, mutta sitten innostuinkin niin, että kassin pohja kilisee nyt kaiken maailman killuttimia, tässä kuvassa vain osa niistä.

Nappasin mukaan myös parit huivit

Ja vaatteita.

Ja matkalla kun oli sellainen kauppa, josta saa koiranruokia kylmäkaapista, niin oli pakko pysähtyä hakemaan Ladalle sen herkuinta herkkua, eli kanarisottoa. Ladalla on tänään siis herkkupäivä!

Nyt jos ottais päikkärit, kun oon niin järkyttävän väsyny koko ajan. Oon nukkunu pari vikaa yötä tosi huonosti, mulla on varmaan alkamassa joku oma kaamosaika nyt. Otin kyl Jenskalta mukaan myös noita työ- ja yritysjuttuja, pitäs saada tän viikon aikana puuhastelua vähän niidenki parissa, vaikka kuinka väskäis.
Tänään pitäis treffata Lissukkaa vielä illalla, tarkotus oli mennä Biiffiin missä Clap Dancen pojilla piti olla perinteinen alkukuun keskiviikko-iltama, mutta Kimi just ilmotti, että se taitaakin olla peruttu.
Lauantaina kuitenkin tiedossa Redmanin keikka, jossa myös ihana kultsipoitsu Ville Galle ja ystävänsä Jare, ja joku Junokin mestoilla. Clap Dancen pojat myös paikalla soittelemassa, eli mitä ilmeisemmin tanssia tiedossa!

Nyt Lada kainaloon ja päikkäreille, kerkeen vajaan tunnin tuhista ennen kun Kimuli tulee riehumaan.

Moitsu!


Ps. Eiiissssssaaa... :D Emmä saa enää unta!

8 kommenttia:

Tiksu kirjoitti...

Hajosin ihan asteen verran tolle videolle.... ei hitto! :'D

tiuku kirjoitti...

ihana lada ja peitto :D

susannna kirjoitti...

voi että nauroin tota videoo vedet silmissä :--D ja ladakin on niin söppeli! :)

kerttuli kirjoitti...

oih, ihana lada ja peitto!:)

mulle tuli muuten eilen aamulla hirvee flashbackki kahden vuoden takaa, kun kattelin voicea ja siinä oli vieraana no fashion victims -blogin tyttö ja tuli mieleen ajat kun sä olit vielä voicen aamuissa aina vieraana! olin sillon ammattikoulussa ekaa vuotta ja tuntuu kun siitä ois sata vuotta, vaikka tosiaan nopeella laskutoimituksella siitä on se kaks vuotta:) ne aamut oli parhaita <3 kiva tämmönen menneisyyden haikailu -avautuminen sulle tähän. varsinkin kun en oo ikinä ennen tainu edes kommentoida mitään näiden kahden (lue: sadan) vuoden aikana. oot ihana!

NMaria kirjoitti...

Mä jo katoin, että jollaki muullaki on sama välipala ku mulla, cashewpähkinät ja inkamarjat, mut eiiii, ne oliki tomaatteja!:D
googlaappa,samalta näyttää! omnomnom...

Anonyymi kirjoitti...

En oo aikasemmin kommentoinu ja hävettää! Tätä blogia on aina kiva lukea. Usein pelastat mun päivän, Tara!

t. A-M

Tara kirjoitti...

tiksu: sama :D jäi päikkärit välistä :D

tiuku: eikö, ne on niin lutusia :)

susannna: joo, en kyl ymmärrä miten joku noin tyhmä voi niin naurattaa :D

kerttuli: aww, ihana kommentti, kiitos :) olihan se ihan hauskaa siellä vierailla, vaikka se muotijuttu ei ollukkaan mua varten, ja oli inhottavaa väkisin höpötellä jotain muotiasioita :)

nmaria: oo, kuulostaa mielenkiintoselta, täytyy googlaa :)

a-m: oi kiitos paljon! ihana kuulla, ja kiitos ekasta kommentistasi :)

Tanja kirjoitti...

Eikä! Toi video on niin paras! " Mä oon niin frozen..." Hahaa, meinasin kuolla nauruun. Kuka ton on tehny?