torstai, 29. joulukuuta 2011

Vaihdatko ensin vaatteet

"Mä ajattelin viedä sut tänään syömään, mut vaihdatko ensin vaatteet."



MIKSI? Miksen voi lähteä polvipussittuneissa pieruverkkareissa, jotka on kaiken lisäks vielä vinossa jalassa, samoin kuin pikkupöksyt, jotka tietysti myös vilkkuu. T-paitakin on ihan kiva, vaikkakin vähän rypyssä ja punaviinissä. Naaman voin kyllä pestä, mutta Ladan raapimia jälkiä en saa rinnasta mihinkään.

Kimiä odottaa kyllä aina aikamoinen herkkupakkaus täällä kotona! Eikä tätä voi selittää pelkällä lomalla, kun mä näytän tältä aina työpäivänkin jälkeen - revin heti ekana työvaatteet pois ja sujahdan mun pieruverkkareihin tai -shortseihin. Sillon tosin ehkä naama on edes pestynä.

No sitten pienen järkytyksen jälkeen meni 10 min ja mut kelpuutettiin seuralaiseks tämän näköisenä:



Kengissä viime rimpsan jäljiltä mustia viiruja, tukka pörrössä, turvotuksen tuomaa tukalaa oloa hieman anteeks antavat leggarit ja muodottomaks muotoileva nahkapaita. Kyllä kelpas! :D
Plussaa kuitenkin pirtsakasta huulipunasta, jolla voi huijata paljon, sekä Kimiltä joululahjaksi saadut ihanat Stussyn korut.
Ja vaihdoin kyllä noi kengätkin viime hetkellä, kun en kerennyt putsaamaan niitä, ja koska ne ei mun mielestä sit käynytkään tohon kokonaisuuteen.

Tänään ei jaksa lenkkeillä, joten majottaudun sohvalle jatkamaan mun nettishoppailuitani nuudeliliemen kanssa.
Mä oon taas pelastanut nettikaupat niiltä koltuilta, joita kukaan ei missään nimessä ostais edes alennetulla hinnalla - paitsi sit tietysti minä.

Ja nyt tän postauksen innoittaman aion myös pestä ja rasvata naaman sekä kammata tukan ennen Kimin kotiutumista!

3 kommenttia:

Roosa kirjoitti...

Haha hauska tää ! :D Mut tosi äkkiä oot noin nättinä. :)

Saara kirjoitti...

Ahaha! Naurahtin kohdalle "Mä oon taas pelastanut nettikaupat niiltä koltuilta, joita kukaan ei missään nimessä ostais edes alennetulla hinnalla - paitsi sit tietysti minä." koska se on NIIN totta! Aina kun menen alennusmyyteihin kauppoihin, on unelmavaatteissani kaikki koot jäljellä koska kukaan muu ei halua niitä. Nettikaupoissa, esim. Asoksella, ostamani tuote saattaa olla puoli vuotta alennettuna kun kukaan muu ei kaipaa sellaista :D

Tara kirjoitti...

roosa: kiitos :)

saara: sama :D