sunnuntai, 19. helmikuuta 2012

190212







Oih ja voih! On kuulkaa ollut sellanen viikonloppu taas :D Mulla on ihan jäätävä morkkis perjantaista!

Kaikki alko ihanasti perjantaisella tukan ja ripsien laitolla ja riemu repesi vielä isommaksi kun päätettiin lähteä afterworkeille työkavereiden kanssa. Tää oli ihan hauska idea muuten, mutta kun en ollut kerinnyt tuon ensimmäisen kuvan jogurtin ja kolmannen kuvan smoothien lisäks syömään kuin pari hedelmää, niin ois voinut yrittää muistaa, että se afterwork vois olla ihan vain pari.

No tavallaan se afterwork olikin vain se pari-kolme, mutta sitten kun juoksin kotiin pistämään meikkiä nassuun ja vaihtamaan kenkiä, niin en vieläkään tajunnut syödä mitään kun piti jo juosta Namun bileisiin. Siellä sitten muistin tän ruokatilanteen ja sanoin tyypeille, että nyt pitää saada jotain syötävää tai käy huonosti. Ongelma ratkaistiin (tai sitten ei) tarjoiljan kantamalla tarjoilulautasella, jonka kimppuun mun työkaverini syöksyivät hakemaan mulle lohipaloja, joita syöttivät vuorotellen mulle niin ettei mun tarvinnut kuin vähän yrittää pureskella. (Tähän väliin huomautuksena, että mulla on maailman parhaat työkaverit.)
Sieltä Namusta sitten jatkettiin Kutoselle Clap Danceihin, jossa musta kuoriutui ihmishirviö. Tältä ois voitu säästyä, jos ei oltais keksitty hauskaa tequila-ideaa. Hyi. Ei se mitään jos musta on tosi hauskaa tarjota puolelle baaria shotteja, mut mun ei kyllä ite tarvitsis niitä ottaa.

Nyt voi taas hetkeks pistää korkin kiinni ja miettiä miten 26-vuotiaat käyttätyvät. Pthyi. 
Ja keskittyä ehkä Kimin pussailuun, jotta se unohtais kuinka ihana tyttöystävä sillä oli perjantaina.

No mut onneks on hei äitilät olemassa! Mä säästyin suurelta darralta (ja tää on siis todella ihme mun tapauksessa) kun pääsin Ladan kanssa saunomaan puusaunaan ja mussuttamaan laskiaispullaa ja ite tehtyjä grillikylkiä. Ja rapsuttelemaan maailman suloisinta Bruno-koiravauvaa, joka nyt sitten jäi kuin jäikin äiskälle.

Nyt silittämään eilistä migreenipotilas-Kimiä ja keräämään energiaa iltaa varten, jos vaikka jaksais lähteä pulkkamäkeen porukalla laskemaan ja syömään lisää laskiaispullaa kaakaon kanssa.

Palataan vaikka huomenna!

3 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

aina kaikkii ihanien ruokien kuvia! tulee aina kauhee nälkä :D

Anonyymi kirjoitti...

heei kerroit yhessä vanhemmassa postauksessa että teet nuudeleiden liemen itse, niin mitä laitat siihen liemeen? :))

Tara kirjoitti...

mirka: noi grillikyljet näyttää kyl niin hyvältä tos kuvassa et pakko tehä niitä uusiks pian :D

anonyymi: hahaa, just tein äsken nuudelilientä! :D se vaihtelee ihan hurjasti, joskus teen pitkän kaavan kautta eri tavalla, mut tälleen tositositosi pikaisena kuten tänään pistän veteen vähän kasvis- tai kanalientä, kalakastiketa, sesamöljyä, limepippuria, suolaa pikkasen ja sambal oelek chilitahnaa (tai sitten tuorechiliä) sekä runsaasti kevätsipulia. nuudelit, limemehu ja katkikset sekaan ja pikaruoka on valmista :)