maanantai, 6. helmikuuta 2012

Kevätinspiraatiota omasta kaapista

Noniin, eka postaustoive tulee tässä!

Mua pyydettiin kertomaan mitä tuun päälleni pukemaan keväällä, ja täytyy sanoa, että postaustoive kyllä kolahti hyvin sopivaan aikaan, sillä mä oon tässä muutaman päivän fiilistellyt todella kovasti kevättä ja kesää.

Mä tein tän nyt mun jo omistamistani vaatteista, koska karsittuani vaatekaappejani mä taas nykyään löydän sieltä kaikkea kivaa ja inspiroivaa.
Mä myös tietysti hieman innostuin tän kuvailun kanssa ja jo lataillessani kuvia koneelle muistin miljoona ihanaa asiaa jotka unohdin kuvata ja teki mieli aloittaa alusta :D Innostuessani taisin myös saada jonkinlaisen aivopierun ja kuvasin kaikki vaatteet kirjavaa mattoa vasten. No, u know me - tehdään ensin ja ajatellaan sitten.

Mutta here we go - nämä kuumottelevat minua vaatekaapissani kevättä odotellessa:


Yläosat



Lyhyttä ja rentoa sekä ilmavaa ja läpikuultavaa. Napapaidat ja läpikuultavat paitikset on nyt jo mulle se rakkain juttu pukeutumisessa, mutta kärsimättömästi odottelen kevättä, jolloin niiden käyttö pääsee oikeuksiinsa.

Nämä ylläolevat yhdistetään sitten allaoleviin:

Alaosat







Korkeavyötäröistä, korkeavyötäröistä ja korkeavyötäröistä. Lyhyttä ja istuvaa, pitkää ja rentoa. Paitiksen kanssa tuun yhdistämään noita napakasti istuvia pillifarkkuja, lyhyitä tiukkoja hameita sekä farkkushortseja, napapaitojen kanssa taas löysiä pappa- ja porkkanahousuja sekä midi- ja maxihameita.

Päälle




Päälle tulee eri mittaista ja mallista jakkua sekä bleiseriä, samoin jotain isoa ja neulottua.

Asusteet




Huiveja niin kaulaan kuin päähänkin, erilaisia päähineitä, yksinkertaisia ja kookkaita laukkuja sekä kiilakorkoa ja kangastennareita.

Ehostus




Nassuun tulee eri sävyisiä huulipunia, joista tumman pinkki huulirasva ja oranssi Macin huulipuna varmasti suurimmassa käytössä, sekä villillä tuulella aurinkopuuteria (mä käytän tota Bare Mineralsin Warmth -sävyä, vaikka se ei varsinainen aurinkopuuteri olekaan) sekä persikkaista poskipunaa.

Hiukset sulassa sovussa sotkussa auki tai huitaistu pään päälle ponnarille tai nuttarille. Mukaan suihkautetaan jompaa kumpaa näistä suolasuihkeista (Tigi tuo enemmän rakennetta, ihan huippu siihen tarkoitukseen suihkuttaessa kuivaan tukkaan! Kevin Murphy taas tuo kosteisiin hiuksiin suihkutettuna hyvin kikkarat esille) ja silotukseen Davinesin hiusöljyä. Kuten oon aikaisemminkin kertonut, niin oti hiushoitoöljy on parasta mitä oon ikinä testannut! Tuoksuu todella hyvältä ja siloittaa, pehmittää sekä selvittää ihan tajuttoman hyvin tällaisen luonnonkäkkäräpehkonkin. Suosittelen!


Sellasia! Aika samaa linjaa siis kuin monena edeltäneenäkin keväänä ja kesänä, mutta kyllä sinne varmasti jotain uutta jujua putkahtaa mukaan.
Ja tosiaan, nää saatto livahtaa vähän tuohon kesämeininkiinkin, mut ei voi mitään kun fiilis vei mukanaan!

Mitään vinkkejä ja neuvoja muoti- tai trendijuttuihin en osaa antaa, koska mua ne ei kiinnosta pätkääkään.
Pukeutukaa niin kuin tuntuu ja miten oikeasti haluatte - silloin se näyttää hyvältä, ei silloin, kun ne vaatteet ja yhdistelmät on suoraan revitty jostain muotikuvista :)

Lisää postaus- ja kuvatoiveita saa laitella tuohon alempaan postaukseen. Ideana on siis, että toteutan viikon ajan joka päivä jonkin toiveen. Mukaan saa laittaa myös kysymyksiä!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mistä toi kulutettu farkkuhame on?ihana !!:))

Tara kirjoitti...

Se on Monkin, mutta monta vuotta vanha :)