Moi vain!
Siinä kuvia tältä viikolta. Tää viikko on ollut melko täynnä tapahtumaa, eikä oo päässyt vielä kertaakaan rentoutumaan ja levittäytymään sohvan muotoiseksi. Ollaan - varsinkin minä - käyty paljon ulkona syömässä, joten nyt voikin sitten taas vähäks aikaa pitää siitä taukoa ja keskittyä vaan omassa keittiössä kokkailuun.
Eilen oltiin siellä Kulman pojat -leffan ensi-illassa ja käytiin pyörähtämässä vielä jatkoillakin. Olin jo melko aikasin nukkumassa, mutta silti väskyttää ihan kamalasti.
Leffasta sen verran, että suosittelen katsomaan kun teattereihin tulee! Pitkästä aikaa oikeesti hauska, mielenkiintoinen, laadukas ja hyvä suomalainen leffa. Ja se kesäinen Suomi - ah.
Siirsin tän illan ripsihuollon huomisaamuks, jotta pääsisin kotiin vetämään rehelliset ja ronskit päikkärit jonka jälkeen vois vaan herkutella ja oleskella, mutta jotenkin kummasti sinne illalle on tainnut taas päästä ilmestymään aktiviteettia.
Niin ja huomenna ois kampaajakin, pitkästä aikaa! Ihan hyvä, sillä toi punertava pigmentti joka tuolta jostain hemmetin syystä puskee on mun mielestä ällö. Elinan punertavan oranssit hiukset on kivat ja sopii Elinalle ihan loistavasti, mutta jos mietin itelläni punasta lämmintä pigmenttia niin tulee oksu.
Haluisin kovasti kasvattaa otsiksen pois vaikka se mulle sopiikin ja vaikka siitä itsekin tykkään, mutta Kimi on niin rakastunut mun otsikseen, että oli ihan masentunut kun tällaista kasvatusratkaisua ehdotin. Täytyy nyt kattoa mihin ratkasuun päädyn huomenna :)
Palataan vähän myöhemmin eilisen asukuvilla, nyt moikku!

















4 kommenttia:
Mistä on toi viimeisten kuvien kaulaliina? IHANA.
h&m:stä, joku 20e muistaakseni :)
mistä noi rillit! mahtavat. oon vaihtamassa pokia ja haku on päällä :)
Sellasesta Helsinkiläisestä optikosta kuin Trend Optic - mahtavia kehyksiä ja mahtava palvelu :)
Lähetä kommentti