Moi vain!
Siinä viikonloppua kuvin - hyvin sekalaisin sellaisin.
Meni vähän eri tavalla kuin alunperin suunnitelin, ylläriylläri. Viime päiviin kuului meinaan mm. tällaisia:
- Kesäpäivät työporukan kanssa. Ei mennyt kauheen myöhään, mutta suht reippaasti kuitenkin.
- Auringonttoa Torkkelinpuistossa Lyrkkis-tyrkkiksen kanssa ja sitten piknikkiä Kimin äiskän, siskon ja kummitädin kanssa.
- Illanviettoa samassa seurassa, ja sen seurauksena mulla on nyt päässä ihana kalanruotoletti, josta en meinaa millään luopua, vaikka se onkin yön jäljiltä vähän kärsinyt kalanruoto.
- Bestiksienbestis Elina liittyi seuraan jossain vaiheessa ja paranneltiin maailmaa kesäyössä olutta lipitellen ja kesätuoksuja ihastellen.
- Sadepäivän fiilistelyä. Voi että mä rakastan kesäsadetta! Seisoin tuolla pihalla idioottihymy naamalla rankkasateessa Ladan tuijottaessa mua kärsivällä ilmeellä sisäänpääsyä anellen.
- Perussunnuntaimässyjen ostosreissu. Mukaan tarttui Subit, ruissnacksei, kahta eri smoothieta kummallekin, Pätkis-pussi, kahta eri dippiä ja kotona odotteli jo kaks eri sipsipussia.
- Loppuosa viikonlopusta tulee siis menemään tässä sohvalla herkkujen kanssa ja telsusta hyviä ohjelmia metsästellen.
















1 kommentti:
<3
Lähetä kommentti