keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Muutama mustavalkoinen







Kamala määrä kuvia kameralla, mut ku en tiedä kuinka ja missä järjestyksessä niitä alkaisin tänne latailemaan, niin aloitin homman laittamalla sekalaisesti muutaman mustavalkoisen.
Eipä sinne kameralle nyt jäänytkään sitten kuin ruokakuvia, poislaskettuna muutama tärähtänyt koikkukuva, joten voisinkin yhdistää ne ja tehdä megalomaanisen ruokapostauksen!

Ette muuten arvaa kuinka loistoaamu tää oli. Eilinen ilta oli ihana, kun meillä oli mun perhe kylässä ja syömässä, joten sydän hymyillen menin nukkumaan, vielä melko ajoissa ja valmiina aamulenkkiin. Aamulla olinkin jo eri mieltä ja nukuin lenkin verran pidempään.
Kauheella kiireellä sitten surauttelin lounassmoothiet ja muut eväät valmiiksi ja lähdin laukut lennellen ovesta ulos. Lenteli siinä sitten laukun lisäksi muutakin, meinaan puhelin. 

Ja puhelimen näyttö onkin nyt sitten tuhannen tiiätte minkä päreenä. Mies katteli ikkunasta juuri sillä hetkellä ja ikuisti hämmentyneenä tämän episodin. Kerkesin vaan ylpeänä näyttää näyttöäni hysteerisesti hihitellen ja jatkoin matkaa.

Nyt aion viedä tuon huoltoon ja käyn ostamassa uuden puhelimen. Onni onnettomuudessa siis - sain tekosyyn ostaa iipone viisässän tai kutosen, niissä kun on ilmeisesti melko paljon parempi kamera ku tossa vitosessa. Vaikka oikeestihan tuo vitonenkin ois ihan hyvä puhelin vielä, varsinkin jos saan ihan pränikän näytönkin siihen.

Ainiin! Uusi elämä on nyt siinä vaiheessa, että ollaan menossa tänään uimaan. Tein eilen yhden, siis YHDEN, sarjan ojentajia ja vähän rintalihaksia, ja mun käsivarret on nyt arkana. Kuinka huolestuttavaa.
Aion siis myös testata tuon uimahallin kuntosalin, josko sitä taas vähän innostuis käymään ees sen pari kertaa viikossa. Mulla vaan on vähän paha tapa käydä joko kuutena päivänä viikossa tai ei ollenkaan. 

Ps. En tiedä äkkääkö sitä heti, mutta tossa toisessa kuvassa Lessukka makoilee mun jalkapöytien päällä. Ehdin olla tuossa paikallani ehkä 5 sekuntia, ja hän oli jo asettautunut tuohon. Toi sama toistuu esim. aamuisin kylppärissä, kun kampaan naamaani työkuntoon. Hänen on oltava lähellä, mieluiten ihan kiinni tai edes jotenkin koskettaen, vaikka seisoisin vain hetken aloillani.
Istuessahan homma menee vielä överimmäks, ei ole tapaa olla iholla, jota Leksa ei olis testannut.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana mamman poika tuo lexa :) oma koira ihan samanlainen, meinaan aina kompastua siihen kun esim.ruokaa laittaessa on huomaamattani ilmestynyt jalkojen eteen makoilemaan :)

Tara kirjoitti...

Ihana ja söpö, mutta välillä ah niin raivostuttava ku koko ajan meinaa olla just tuollein kompastelemassa kun toinen pötköttelee jaloissa :D mut mieluummin näin, kuin itsenäinen koira, joka ei ihmisen läheisyyttä kaipaa!