sunnuntai 21. joulukuuta 2014

211214





Tässä kuulkaa aivan joulufiiliksissä olen! Olin jo ennen kesken lenkin alkanutta kunnon lumisadetta, mutta varsinkin sen jälkeen. Nyt on maa ja puut valkoisena, mikä on todella siistiä.

Muutenhan olen melko romuna, koska perjantaiset Basson pikkujoulut teki kepposet ja ah niin terveellistä ja urheilullista elämää viettänyt Tarzan on nyt kamalissa henkisissä ja fyysisissä morkkiksissa. Tänään meidän piti käydä lenkillä, salilla ja uimassa, sen lisäksi vielä joululahjaostoksillakin. Ja kappas, ihan tollanen perussunnuntaiköpöttely oli jo liikaa mun alkoholilla ja krapulalla raiskatulle keholleni ja nyt mietin, että mihin noista kolmesta muusta aktiviteetistä mulla on enää voimia. Aivan hirveän ärsyttävää - ei todellakaan tee mieli rimpsutella enää lainkaan, jos siitä menee keho, liikunnat ja muut hommat näin vinksalleen.

Huomenna olis sitten vielä koottava itsensä töihin ja tehtävä sen jälkeen joulusiivous täällä omassa kodissa, jotta tiistaina töiden jälkeen alkava joulumatkustelu perheen luona olisi kiva päättää rauhallisesti siistiin kotiin, ennen kuin koittaa paluu työpöydän äärelle. Aion kiltisti olla töissä kaikki välipäivät, koska tammikuun puolessa välissä me karataan sinne Thaikkuihin. Vajaa kuukaus enää matkaan ja kamalasti mua tiiättekö ressaa, kun kunnon työpäiviä on enää vain muutaman viikon verran ja mun pitäis saada siihen mennessä kaikki sellaseen kondikseen, että voin rauhassa lomailla, ilman jatkuvaa sähköpostin päivystämistä. 

Nyt keitän kupillisen teetä ja teen tän päivän tärkeimmän päätöksen - salille, uimaan vai joululahjaostoksille.


2 kommenttia:

Tupu kirjoitti...

Otapa haasteeksi ens vuodeksi, ettei enää yhtään krapulaa? :)

Tara kirjoitti...

no ei nyt sentään liiotella :D mun krapulaherkkyydellä pitäis jättää kaikki alkoholit väliin, ja se ei kyllä tule onnistumaan, ku punaviini ja olut on niin kauheen hyvää :) sen kyllä lupaan, että krapulat vähentyy määrällisesti!