keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Oi Vuokko



Moi!

Kamalan huonolaatuseks menee taas nää kuvat täällä blogissa. En vaan jaksa alkaa säätämään minkään ulkopuolisen kuvapalvelun kautta, joten nyt mennään näillä.

Kuvissa päällä mun uusi takkini, joka on ostettu jo aikasemminkin hehkuttamani fb-kirppiksen kautta. Kyseinen takki on mun kolmas Vuokko-takkini - kaikki tietty second handina ostettuja - ja täten voisin julistaa, että minut on luotu yhteen Vuokon kanssa. Kaikki kolme kuuluvat ehdottomasti mun lempparitakkeihini ja ovat värimaailmaltaan ja tyyliltään just eikä melkeen mua. Voisinkin joku kerta kuvata noi kaikki ihan Oodi Vuokolle -tyyppiseksi postaukseksi.

Lempparivaatteista tulikin mieleeni, että sain kuin sainkin tehtyä sen haaveilemani rajuhkon vaatekaapin siivousoperaation. Tässä ei siis ollut kyse enää sellasesta valittamastani "mukamas-raivauksesta", vaan ihan tosi pistin kuulkaa ihan kunnolla haisemaan. Hävis rekit makkarista ja kaikkee.
Nyt on siistit (okei, siistihköt..) vaatekaapit, joissa hyllyillä vain ja ainoastaan lempparit. On sen myötä sitten taas vähän monipuolistunut mun pukeutuminen, vaikka tässä kuvassa päällä tietysti ne jo useasti aiemminkin nähdyt paidat, heh.

No mut eipä mulla nyt sit muuta. Paitsi että tiedoksi, että kävin tänään kaks kertaa lounaalla. Jos tää mun pari viikkoa sitten alkanut tehokas kuntokuuri ei muussa näy, niin ainakin entisestään kasvaneessa ruokahalussa.

Niin ja sitten vielä sekin, että jätin tänään avaimet (ja matkakortin...) kotiin, eikä siellä kotona ole ketään mua odottelemassa töiden jälkeen. Tai siis on, sehän se tästä vähän hankalaa tekeekin, kun tosiaan ne koirat siellä olisi. Täytyy siis lähteä metsästämään yöhön asti työskentelevää miestä ja avaimia jostain Krunikasta, niin pääsisin kotia viemään koikut pissalle ja nappaamaan omat uimakamat kassiin, koska urheilijanuorukainen Pänksin Taru on lähdössä uimaan bestareiden bestarin, eli Elinan kanssa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haloo haloo, täällä kohtalontoveri! Istuskelen rappukäytävässä odottamassa, että huoltomiessetä tulee ja avaa mulle kotioven. Mitä sitä nyt kotiavaimilla, ihan yliarvostettua saatana.

Oispa mullaki uus takki.

Tara kirjoitti...

haha oh no. onneks mä huomasin ennen ku oisin ollut armottoman pissahädän kanssa oven takana. meillä ei meinaan oo ees rappukäytävää, vaan ovi on suoraan ulos :D

tsemppiä. kuuntele vaikka reino nordinin uutta levyä spotifystä 8)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Tekisitkö joskus postausta teidän kodista? Välillä kuvissa vilahtelevista yksityiskohdista päätellen sun sisustustyyli on ihana,joten olis mukava vähän kurkistella miltä siellä näyttää :D

Tara kirjoitti...

Vitsi, mielelläni tekisin, mutkun mutkun... Koen tän niin väliaikaisena kotina, ni en itse näe tätä esittelyjen arvoisena :( toisaalta kyllä kuitenkin viihdyn täällä, niin kaipa sitä voi väliaikaistakin kotia esitellä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Jee, onneksi oot löytänyt Vuokko-takit. Tuli joskus aikoja sitten mieleen blogia lukiessa, miten hyvin ne sopis just sun tyyliin. Ootko törmännyt mihinkään liian rajuun vielä? Varastossa oranssi-valkoraidallinen puolipitkä kevyttoppa odottanut useamman vuoden persoonaa, joka sitä uskaltais käyttää. -Heidi

Tara kirjoitti...

ai, onpa hauskaa, että oot jo ennen mua huomannut, että ne sopis mulle :)
en oo vielä nähnyt yhtään liian rajua, mutta yks näkymäni kevyttoppis oli kyllä sen värinen ja mallinen, etten kokenut sitä iha omakseni, niin jäi ostamatta :)